sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kuulumisia pitkästä aikaa

On ollut pitkä tauko kirjoittamisessa, on itsellä ollut sen verran raskas jakso, ettei ole jaksanut. Mutta päivitän nyt kuulumiset 😊

Essi täytti lokakuun 30. päivä 4 vuotta. Aika on mennyt niin nopeasti, vastahan se oli joka paikkaan ehtivä vilkas ja energinen pentu. Vuosi vuodelta Essistä tulee rakkaampi, ja uskomattoman rakas se on ollut jo ensimmäisestä päivästä asti. Ihan paras terapeutti, huomaa aina kaikki tunnetilani ja toimii sen mukaan. Nuolee kyyneleet poskilta ja käpertyy syliin. Innostuu kun itsekin innostun. Tosin nyt tuntuu, että se jopa stressaa jonkin verran kun itsellä on ollut huonot fiilikset sen verran pitkään jo. Pyrin antamaan sille paljon huomiota ja hellyyttä joka päivä. Se saa tulla syliin nukkumaan jos haluaa, ja se on halunnutkin viime aikoina usein. Käydään metsässä tai jäällä aina kun on mahdollista. Pelkään että menetän sen, että se kuolee, vaikka nyt ihan terveeltä vaikuttaakin. Essin menetys on sellainen asia, josta en usko selviäväni. Yritän kuitenkin nauttia näistä hetkistä enemmän kuin murehtia tulevaa. 





Oona täytti maaliskuun 14. päivä 3 vuotta. Äkkiä on aika senkin kanssa mennyt. Oona on myös todella rakas, omanlaisensa persoona. Se on rauhoittunut todella paljon nyt tammikuun juoksujen jälkeen. Toki lievä valeraskaus voi olla päällä tällä hetkellä. Jatkettiin agilityharrastusta tammikuussa, mutta nyt jouduin sen lopettamaan. Olin pyöritellyt lopettamispäätöstä jo jonkin aikaa, koska on näyttänyt siltä, että Oonan fysiikka ei vain kestä niin raskasta lajia. Oona on hierottu 6 viikon välein syksystä asti, ja aina sillä on selkä jumissa. Jumit saadaan kyllä auki, mutta ne tulee heti takaisin. Joulukuussa oltiin vain kuun ensimmäisissä treeneissä, loppukuusta ei päästy hallille kertaakaan Oonan nenäpunkkiepäilyn takia. Kun tammikuun alussa hierottiin, ei ollutkaan jumeja. Olisin toivonut, että olisin edes yhdet kisat päässyt kokemaan. Mutta ei päästy. Ei edes epiksiä. Agility alkoi tuntua myös minusta jo pelkältä suorittamiselta, en enää siitä niin nauttinut. Vielä 2000-luvun alussa agility oli rentoa ja hauskaa, mutta se on muuttunut. On vaikeampia ratoja ja on pitänyt opetella kymmeniä eri ohjaustekniikoita. Kyllä minä ne opin, mutta en osannut soveltaa sitten ratatreeneissä. Ja jotkut tekniikat unohdin heti, ei jäänyt mieleen. Kaikkia ei tietenkään kaikkien koirien kanssa tarvitse, ja kisoissa ykkösluokassa ei muutenkaan niitä monimutkaisimpia. Nyt haluan pitää taukoa kaikesta treenaamisesta, mutta saatan jossain vaiheessa kokeilla esim. rallytokoa. 
Oona on alkanut myös reagoida tunnetiloihini. Aiemmin se ei ole ymmärtänyt. Kun minulla on paha mieli, se herää unesta ja tulee katsomaan mikä minulla on. Tökkii kuonolla ja läppää tassulla. Laittaa pään rintaani vasten ja nojaa siihen 💕 



lauantai 27. lokakuuta 2018

Elämä hymyilee taas pitkästä aikaa

Essin haimatulehdus on parantunut täysin. Kontrolliverikokeissa syyskuun lopussa arvot oli ihan normaalit. Kohtutulehdustakaan ei tullut. Essi on nyt ihan kuin eri koira, siitä tuli taas pentu 😄 En tiedä kauanko Essi oli sairas, koska näin iloinen ja energinen se ei ole ollut koko kesänä, eikä oikeastaan keväälläkään. Nyt sillä on hirveästi energiaa, metsässä se juoksee koko ajan, edestakaisin, Oonakaan ei pysy mukana. Essi tulee itse eteiseen myös aamulla kun lähdetään lenkille. Ennen se piti hakea sängystä. Kotonakin Essi keksii kaikenlaista tekemistä, esim. penkoo vaatehuonetta tai hakee minun vaatteita pyykkikoneen päältä ja vetää sukkaa Oonan kanssa. Se leikkii välillä yksinkin leluilla. En muista onko se sitä tehnyt sen jälkeen kun täytti vuoden. Essi pyytää Oonaa leikkimään, tai oikeastaan vain "käy päälle", painimaan. Takapihalle en voi enää päästää Essiä vapaaksi, koska se juoksee siellä niin että nurmikko lentää ja multa tulee esille. Eikä todellakaan tule sisälle käskystä. On kyllä itselläkin hyvä mieli kun Essiä katsoo, sen tempauksille saa taas nauraa. Ihanaa kun sillä riittää virtaa! Ruokahalu Essillä on myös hyvä. Se syö aina kupin tyhjäksi ja olisi vailla lisääkin. Kyttää että jääkö Oonalta jotain. Joskus Oonalta jää muutama nappula, ei kuitenkaan aina. Ei ole enää niin tarkkaa että ruuassa on mahdollisimman vähän rasvaa, nyt voi syödä jo normaalia ruokaa. Syötän sille kuitenkin loput haimavikaisen nappulat kun niitä on vielä joku kilo. 






Kävin Oonan kanssa agilityn mittaustilaisuudessa. Se on nyt virallisestikin medi. Säkä oli 37-38cm, juuri puolivälissä eli 37,5cm. Olisipa mahtavaa jos joskus päästäisiin ihan virallisiin kisoihin. Vielä ei olla käyty edes epiksissä eli epävirallisissa kisoissa. Treeneissä meillä suurin haaste on se kun Oona on liikaa kiinni minussa, se ei irtoa. Se hyppii käteen ja haukkuu päin naamaa. Ärsyttävää. Väärille esteille Oona ei koskaan mene, ellen itse todella selkeästi sitä väärälle esteelle ohjaa. Muuten kaikki esteet on hallussa jo. Silloin kun Oona irtoaa, sillä on vauhtia, se on oikeasti nopea. Eli jos saadaan treenattua tuo asia kuntoon, uskon että sillä on mahdollisuuksia pärjätäkin. Jos vain Oonalla fysiikka kestää, jatketaan agilitya, tavoitteena viralliset kisat. Oonalle nostettiin nyt rimat 35cm:ään ja mitään ongelmia ei tullut. Oonalla on ihan hyvä hyppytekniikka. 

Oona on ruvennut syömäänkin hyvin, itse asiassa se syö todella paljon kokoisekseen. Se on hyvä, koska se oli laihtunut kilon. No nyt se on saanut takaisin sen kilon ja on nyt hyvän painoinen. Pitää vähän seurata että lihooko vielä eli pitääkö ruokamäärää vähentää. Oona painaa nyt 9,3kg. 



lauantai 1. syyskuuta 2018

Taas vähän ikäviä uutisia

Helmin ruumiinavauslausuntokin tuli. Suurimmat ja selvimmät löydökset oli lievä vesipää ja vakava trakeakollapsi. Henkitorvi oli koko matkaltaan kasaanpainunut, litteä. Myös maksassa oli muutoksia epilepsialääkityksestä johtuen. Sydän hiukan laajentunut. Uskon, että vaikka vesipää olikin lievä, se aiheutti osan Helmin oireista. Sillä oli välillä ikäänkuin harhoja. Saattoi olla täydessä unessa sohvalla, ja yhtäkkiä heräsi ja murisi, hyökkäili sohvan reunalle, aivan kuin puolustaisi itseään joltain. Mitään ei ollut tapahtunut, toisetkin koirat olivat nukkumassa. Kerran se luuli, että takaovi oli jääkaapin vieressä. Se ihan tosissaan pyrki siitä ulos. Näytin sille, että missä ovi oikeasti on, mutta meni vain siihen väärään kohtaan pyytämään ulos. Loppuajasta Helmi ei halunnut että päähän kosketaan. Kerran jopa näykkäisi minua kun silitin päätä korvan vierestä. Välillä Helmi näytti kuin ei oikein tietäisi missä on, tai mitä tapahtuu. Katseli ympärilleen jotenkin hämmentyneen oloisena. 

Essin vointi huononi, mahaongelmia alkoi olla enemmän. Se oli jo aika pitkään ollut haluton lenkkeilemään, mutta ajattelin että se johtuu kuumuudesta. Käytin sen eläinlääkärissä, kun yhden viikonlopun oli voinut todella huonosti, maha oli kipeä joka aamu ja lisäksi tuli vesiripuli. Essi myös oksensi muutaman kerran. Otettiin nyt kattavat verikokeet ja niistä paljastui aika paha haimatulehdus. Kaikki haima-arvot reilusti koholla, eniten lipaasi, joka oli yli 800, kun selvä haimatulehdus on kun arvo on 400 tai yli. Tylosin kuurin olin aloittanut jo silloin lauantaina kun vesiripuli alkoi. Siinä meni kyllä yli 3 vrk ennenkuin ripuli meni kokonaan ohi. Haimavikaisen ruokavalio aloitettiin viikko sitten perjantaina, heti kun verikokeiden tulokset tuli. Oltiin sovittu eläinlääkärin kanssa, että hän laittaa tulokset minulle sähköpostiin, mutta kun hän sen sijaan soittikin, tiesin, että nyt on joku pahasti pielessä. Ja niin olikin. Minulta meni suuri osa eläinlääkärin puheista ihan ohi kun olin niin järkyttynyt tuloksista. Pelkäsin että Essikin kuolee. Siitä en enää selviäisi millään. Essi on aina ollut niin erityinen ja rakas. Kun Elena kuoli, Essi oli vasta 4kk, mutta silti se oli paras lohduttaja. Se ymmärsi, että minulla on paha olo ja tuli syliin, nuoli kyyneleet poskilta ja painautui ihan minuun kiinni ja vain oli siinä. Normaalisti niin vilkas pentu, joka ei epäröinyt käyttää hampaitaan, muuttui ihan erilaiseksi kun lohdutti minua. Essi on edelleen samanlainen. Helmi ei koskaan välittänyt tai ihmeemmin reagoinut minun olotiloihin. Varasin eläinlääkärin suosituksesta Essille ajan ultraan. Kyseessähän olisi voinut olla vaikka kasvain. Sain ajan eiliselle. Se viikko oli yhtä tuskaa minulle, kun piti elää epätietoisuudessa. Vaikka viikko ei olekaan pitkä aika, se tuntui todella pitkältä. Essi on ollut ihmeen hyvävointinen sen viime eläinlääkärikäynnin jälkeen. Ja vointi parani entisestään kun aloitettiin haimavikaisen ruokavalio. 

Ultrassa ei näkynyt muita muutoksia kuin tulehtunut haima. Pernakin suurentunut, mutta se kuulemma johtuu haimatulehduksesta. Sen sijaan yksi ikävämpi sivulöydös oli. Kohdussa nestettä aika paljon. Se saattaa johtaa kohtutulehdukseen, mutta ei välttämättä. Pitää seurailla Essin vointia ja jos tulee jotain muutoksia, on pakko leikata. Toivottavasti ei tule, vaan neste imeytyy itsestään pois. Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä  mieltä, että vaikka nyt ei tulisikaan mitään ongelmia, seuraavien juoksujen aikaan todennäköisesti tulee jos ei steriloida ennen sitä. En tiedä, mitä tekisin. Oonankin kohdalla on ehkä pakko harkita sterilointia. Sillä kestää vähän turhan kauan palautua juoksuista ja valeraskaudesta, kun ei edelleenkään syö kunnolla. Ja on laihtunut ihan liikaa siksi. Jos molemmat pitää steriloida, tekisin sen mieluiten kummallekin samaan aikaan. Talvella. 

lauantai 11. elokuuta 2018

Miten meillä menee?

Helmin kuolemasta on jo yli kuukausi ja koirat ovat tottuneet uuteen tilanteeseen. Ja kyllä minäkin olen, vaikka edelleen saatan vilkaista pöydän alle etten vahingossa potkaise Helmiä. Tai sängyssä varon liikuttamasta jalkojani kovin vauhdilla, etten tökkää Helmiä. Välillä havahdun iltakymmeneltä että Helmille pitää antaa epilepsialääke. Harvemmin enää kuitenkaan. Kyllä Helmiä on ikävä välillä. 

Essin maha on ollut täysin kunnossa nyt jo n. kuukauden, samoin Oonan. Essin tassujen nuoleminen on vähentynyt jo paljon, mutta ei kokonaan loppunut. Koirat ovat yleisestikin paljon rennompia täällä kotona kun ei tarvitse pelätä Helmiä. Enää ei haukuta kun tulen kotiin. Helmi oli se, joka lietsoi toisetkin haukkumaan ja nyt kun sitä ei ole, ei Essi ja Oonakaan hauku. Ovikellolle kyllä haukutaan, mutta se olisi jo vähän isompi projekti jos sen haluaisi saada loppumaan. Tällä hetkellä en jaksa siihen paneutua. Essistä on tullut sylikoira. Se tulee syliin kun menen sohvalle ja saattaa nukkua sylissä parikin tuntia. Se tulee yölläkin sänkyyn viereen nukkumaan, joskus painautuu kainaloon. Illalla menee aina omaan petiinsä, mutta jossain vaiheessa yöllä tulee viereen. Oona nukkuu usein sängyssä jalkopäässä, se oli ennen Helmin paikka. 


Oonalla oli juoksujen jälkeen valeraskaus ja ruokahalu katosi ihan kokonaan. Välillä jouduin syöttämään Oonaa, eli laitoin ruokaa suuhun ja katsoin että nielee. Kun se ei omasta halusta suostunut edes maistamaan yhtään mitään syötävää. Kokeilin sen oman ruuan (nappuloita ja Maukkaan raakalihapullia) lisäksi neuta, ihmisille tarkoitettuja jauhelihoja (sika-nauta, broileri, kalkkuna) raakana ja kypsänä. Paria erilaista märkäruokaa, erimakuisia nappuloita. Mikään ei kelvannut, ei jääkaappikylmänä, lämmitettynä, jäisenä. Ei kädestä, kupista, aktivointileluista, lattialta, lautaselta. Pahimmassa vaiheessa ei kelvannut edes treeninamit, eikä kinkkuleikkele tai juusto. Oona kävi kyllä katselemassa keittiön tasot, aivan kuin olisi etsinyt syötävää. Mutta kun jotain tarjosin, ei kelvannut. Mahavaivoja ei ollut, kakka oli normaalia kiinteää, Oona ei oksentanut, ei venytellyt, mahasta ei kuulunut mitään ääniä. Kokeilin silti närästyslääkettä, mutta ei silläkään ollut vaikutusta ruokahaluun. Pari päivää annoin sen olla syömättä, mutta ei auttanut sekään. Ei käyty hallillakaan trenaamassa, koska jos koira ei syö, sen kanssa ei treenata eikä käydä pitkillä lenkeillä. Helteiden takia nyt ei muutenkaan oltaisi lenkkeilty. Kuukauden verran Oona on syönyt todella huonosti, vaikka nyt alkaakin pikkuhiljaa kasvattaa annoskokoja. Mutta vielä ei olla niissä määrissä mitä tuon kokoisen koiran pitäisi syödä. Joinain päivinä syö jo ihan hyvin, mutta sitten on niitä päiviä välissä, jolloin vain närppii. Nyt syö neuta ja raakalihapullia, osan jäisenä ja osan jääkaappikylmänä. Nappuloita satunnaisesti kun heittelen takapihalle nurmikolle.  

Oona etsii nappuloita


Aloitettiin kuitenkin agility kun saatiin se ryhmäpaikka. Toivon, että syöminen alkaa sujua koko ajan paremmin, niin että voidaan jatkaa agilitya. Kunnon lenkeille ei olla vielä montaa kertaa päästykään, kun helteille ei meinaa loppua näkyä. 

Metsässä
                                        

Uimassa ollaan muutamia kertoja käyty. Essi viihtyy vedessä, se tykkää uimisesta. Oona ei ui, mutta kahlaa kyllä. 



lauantai 14. heinäkuuta 2018

Chimiwas Paulette Perdita "Helmi" 6.4.2012-6.7.2018

Hyvää matkaa Helmi pikkuinen 😢





Hetken Helmin tilanne näytti jo valoisammalta, uusi kipulääke trocoxil auttoi sen verran, että Helmi ei enää hyökkäillyt Oonan päälle ja muutenkin murisi vähemmän. Se oli rennompi. Tätä kesti melkein 2 viikkoa, siihen asti kun piti antaa uusi annos trocoxilia. Se ei enää auttanut, vaan Helmi palasi vanhoihin tapoihin, eli murisi ilman syytä Essille ja Oonalle, ja oli vähällä hyökätä Oonan päälle monta kertaa. Ehdin mennä itse väliin ajoissa. Essi ja Oonakin alkoivat voida huonosti, oli mahaongelmia enemmän ja arvelin että ainakin osasyy on stressi. Varsinkin Essi stressasi Helmiä (oli stressannut jo pitkään), mutta ilmeisesti Oonakin ainakin nyt loppuvaiheessa. Kun Helmi ja Oona ottivat yhteen, Essi alkoi vinkua ja oli selvästi ahdistunut. Essi kiersi Helmin kaukaa ja jos Helmi murisi jossain, Essi alkoi vinkua ja näytti paljon rauhoittavia signaaleja (käänsi päätä pois, nuoli huulia). Ja etsi katseella Helmiä. Oli pakko tehdä päätös ja päästää Helmi pois. Helmin tilanne ei olisi paremmaksi mennyt, kaikki keinot kokeiltiin. Silloin, kun vahvat kipulääkkeetkään ei auta, ei ole mitään tehtävissä. Helmi sai laseria 2 kertaa, ensimmäisellä kerralla siitä oli apua yhdeksi vuorokaudeksi, toisella kerralla ei enää ollenkaan. 
Helmin hengitys oli muuttunut raskaaksi. Sehän oli jo pitkään kuorsannut nukkuessaan, mutta nyt hengitti raskaasti myös hereillä ollessaan. Ilmeisesti trakeakollapsi oli pahentunut. Se olisi tarvinnut siihenkin lääkityksen, mutta minusta ei ole enää oikein koiraa kohtaan, jos sen pitää syödä montaa eri lääkettä pystyäkseen elämään edes kohtalaista elämää. Helmillä oli jo 2 vahvaa kipulääkettä ja epilepsialääke. 

Helmi sai olla viimeisen vuorokauden Pekan luona, olihan Helmi "Isin Pikku Kaveri". Se sai herkkuja ja paljon rapsutuksia, kaiken huomion itselleen. 

Essi ja Oona olivat mukana eläinlääkärissä Helmin viimeisellä matkalla. Ne näkivät mitä Helmille tapahtui ja selvästi sen ymmärsivät. Kumpikin haisteli Helmiä nopeasti kun se oli nukahtanut ja menivät sitten makaamaan ihan rauhallisena. Ne eivät ole vaikuttaneet Helmiä kaipaavan, eivätkä ole sitä kotona etsineet. Mentiin eläinlääkäriin kävellen (matkaa puolisen kilometriä) ja tultiin kävellen pois. Essi ja Oona näkivät siinäkin, että Helmi jäi sinne. 

Helmi lähetettiin Eviraan, sille tehdään ruumiinavaus. Haluan tietää, oliko sillä jotain muutakin, esim. aivoissa jotain. Jotenkin vain tuntuu ettei pelkkä kipu selitä kaikkia sen oireita, varsinkaan kun käytössä oli vahvat kipulääkkeet, joiden olisi pitänyt auttaa kipuun. Lausunto tulee 1-3kk:n kuluessa.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Paljon pohdittavaa

Tänä keväänä on tullut eteen uusia asioita, eikä kaikki niin positiivisia. 

Helmi on koko talven käyttäytynyt hiukan erilailla kuin aiempina talvina. Aloitettiin epilepsialääkitys, josta ei alun sivuvaikutusten jälkeen ole ollut muuta kuin hyötyä. Eli kohtauksia ei ole tullut. Mutta Helmin liikkuminen ulkona on ollut hyvin takkuista. Toki se ei ole koskaan tykännyt talvesta eikä pakkasista, joten ajattelin että se ei halua kävellä ulkona siksi. Se ei ole koskaan tykännyt vaatteista ja niitä on pitänyt tänä talvena paljon käyttää kun on ollut koviakin pakkasia pitkiä jaksoja. Huomasin myös, että takkia laittaessa Helmi notkistaa selkää kun takki koskee selkään. Ikäänkuin väistää vaatetta. Kipulääkekuurikaan ei siihen vaikuttanut. Vaihdoin myös pannan valjaisiin kun ajattelin että panta tuntuu hankalalta. Ei vaikutusta liikkumishaluttomuuteen. Kun pakkaset hellitti ja vaatteita ei tarvittu, kävely oli silti takkuista ja hidasta. Myös vapaana ollessa. Huhtikuun lopussa käytin Helmin eläinlääkärissä, kuvattiin lonkat, olkapäät, ranteet, selkä. Samalla eläinlääkäri kokeili polvet, ensin hereillä ja sitten rauhoitettuna. Polvet on löysät, lähtee todella helposti pois paikoiltaan. Helmi aristi myös olkapäitä ja selkää. Röntgenkuvat paljastivat karun totuuden, jota olin kyllä epäillytkin. Lonkat ja olkapäät löysät, lonkat ehkä jopa E/E. Kennelliittoon ei kuvia lähetetty, mutta ihan näin maallikonkin silmissä näyttää suoraan sanottuna hirveiltä. Selkä oli normaali, ranteissa virheasento, joka näkyy päällepäinkin, mutta nivelrikkoa ei. Ilmeisesti Helmi varoo liikkuessaan niin polvia, lonkkia kuin olkiakin sen verran että selkä menee jumiin. Polvet voisi leikata, mutta onko siitä hirveästi apua kun lonkille ja olkapäille ei voi mitään tehdä ja nekin vaivaa. Helmi sai ensin 2 viikon kipulääkekuurin ja levossa piti pitää. Mutta siitä ei ollut mitään apua. Laseria annettiin selkään, ja se auttoi kyllä hetkeksi. Helmi ei anna vieraan ihmisen koskea itseensä, joten hierominen ym. on poissuljettu. Nyt kun metacam (kipulääke) ei auttanut, aloitettiin gabapentin, joka on vahvempi kipulääke ja sitä voi syödä jatkuvasti. En silti huomaa että siitä olisi hirveästi apua ollut. Liikkuminen on tasaisempaa, mutta vauhtia ei ole senkään vertaa kuin ennen ja näyttää kuin Helmi väsyisi nopeasti. Ei ole eroa onko käytössä panta vai valjaat tai onko Helmi hihnassa vai vapaana. Se jää kauas jälkeen, eikä oikein jaksa juosta niin että pysyisi perässä. Olen siis itsekin kävellyt hitaasti ja koirat ovat saaneet haistella paljon. Pitkille lenkeille en ole Helmiä ottanutkaan mukaan. Pitäisi nyt vahvistaa Helmin lihaksia, esim. tasapainotyynyn avulla (sitä ollaankin nyt tehty jonkin verran) ja selkää voi hoitaa lämmitetyllä jyväpussilla. Eipä sille oikein muuta voi tehdä, toki selkään annetaan laseria nyt useammin. En tiedä, kauanko näin voi jatkaa. Jos kipulääke ja nuo muut tukihoidot ei auta tarpeeksi. On väärin antaa koiran kärsiä kivuista. Helmi on nyt viimeaikoina käynyt Oonan päälle, välillä jopa ilman mitään syytä. Eli ei ole ollut lähimaillakaan luita ym. resursseja eikä Oona ole katsonut Helmiin päinkään. Muutenkin Helmi murisee Oonalle ja Essille paljon. Se taas stressaa etenkin Essiä. Oona ei niin näytä välittävän. 



Hain Oonalle paikkaa agilityn jatkokurssille, ja sainkin, mutta meidät laitettiinkin möllivalmennuskurssille. Yllättävän hyvin Oona on siellä pärjännyt ja intoa ja vauhtia on paljon. Oona on nopeampi kuin Essi. Kurssi alkoi heti pääsiäisen jälkeen, huhtikuun alussa. Nyt sitä on vielä yksi kerta jäljellä. Essin kanssa olen myös ollut möllivalmennusryhmässä. Oona on saanut paljon kehuja, kouluttaja on joka kerta sanonut että tästä tulee tosi hyvä. Ja ollut ihan että vau kun Oona syöksyy aina täysiä lelupalkalle. Plussaa Oonassa on vielä se, että se osaa hyvin rauhoittua heti kun tekeminen loppuu ja se ei välitä muista koirista tai ihmisistä, eli keskittyy vain itse asiaan. Kun Essi ottaa häiriötä (edelleen, vajaan 3 vuoden jälkeenkin) muista koirista ja ihmisistäkin. Ja sillä keskittyminen herpaantuu usein, vaikka onkin nyt viimeisen puolen vuoden aikana edistynyt paljon. Essillä on myös edelleen mahaongelmia, vaikka harvemmin. Mutta kuitenkin enemmän kuin Oonalla. Koskaan ei voi tietää tuleeko ripuli tai mahakipu, kun ne ei näytä olevan sidoksissa mihinkään ruokaan tai herkkuihin tai edes stressaaviin tilanteisiin. Essi on hirveän raskas koira, myös arjessa. Vaikka onkin paljon helpompi kuin vielä pari vuotta sitten. Rakashan se on kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Nyt pitäisi kohta päättää kumman kanssa jatkan agilitya, vai jatkanko kummankaan. Oonassa on potentiaalia enemmän kuin Essissä, sitä on helpompi ohjata ja sen kanssa on helpompi käydä treeneissä. Oona ei karkaile, Essi tekee sitä edelleen, vaikka vähemmän kuin ennen. Luusto ei ole kummallakaan täysin priima. Essillä muuten kaikki kunnossa, mutta selässä VA1 ja rajatapaus LTV. Oonalla on toinen polvi 1 ja SP1 (spondyloosi) kaularangassa, ihan yläosassa. Se ei kuitenkaan ole oireillut noita mitenkään, ei edes nyt kun ollaan enemmän tehty agilitya. Lihakset Oonalla on ihan hyvät kun juoksee paljon Essin kanssa, talvella umpihangessa ja moottorikelkkaurilla ja sulan maan aikana umpimetsässä, poluilla ja pehmeässä hiekassa. Essiä ja Oonaa on nyt talven ja kevään aikana hierottu säännöllisesti, fysioterapeutti käy meillä kotona. Kummallakin on ollut selkäjumeja, mutta ne on saatu auki viimeistään toisella käsittelykerralla. Kysyin fysioterapeutin mielipidettä tästä agilityasiasta ja hän ei nähnyt mitään estettä kummankaan agilityn harrastamiseen. Kun polvi voi alkaa oireilla joskus riippumatta harrastaako agilitya vai juokseeko koira metsässä tai muualla. Tai voi olla ettei se oireile koskaan. Hyvät lihakset auttaa siinäkin. Kaularangan spondyloosi ei ole oireillut myöskään, eikä sen pitäisi vaikuttaa agilityharrastamiseen. Niin kauan kun on vain se yksi pieni luupiikki (oireeton), se ei haittaa mitään. Koskaanhan ei voi tietää tuleeko luupiikkejä enemmän, ehkä selkäänkin. Kun ei niitä välttämättä tule. Fysioterapeutin mielestä ei ole mitään järkeä ns. pitää koiraa pumpulissa, vaan sen pitää saada liikkua ja mennä. Essi ja Oona pääsevät säännöllisesti fysioterapeutin käsittelyyn, oli oireita tai ei. Osaan aika hyvin itsekin katsoa koiran liikkumisesta onko jumeja ja jos on niin missä. Tähän mennessä olen aina osunut oikeaan siinä asiassa. Nämä asiat huomioonottaen alan kallistua siihen että jatkan Oonan kanssa ja Essi jää tauolle. Jos vain saan Oonalle ryhmäpaikan talvikaudelle. Minulla on kausikortti hallille, eli Essikin pääsee kyllä treenaamaan silloin kun käydään omalla ajalla. Kysyn vielä Oonan ryhmän kouluttajan mielipidettä asiasta, kun hän tuntee myös Essin. Arvelisin, että hän sanoo että ehdottomasti kannattaa jatkaa Oonan kanssa. Mutta katsotaan, ihan vielä ei ole haku ryhmiin alkanut. 



Äitienpäivänä Essi ja Oona kävivät näyttelyssä. Meille tämän vuoden ensimmäinen, Oulu nord. Ihan hyvin niillä meni, Oona ERI2 (Sa:n sai vain luokkavoittaja) ja Essi ERI SA PN3 VASERT. Essin arvostelu oli todella hyvä, melkein kaikki erinomaista. Uskon että jos Essi olisi liikkunut paremmin, se olisi saattanut sen sertin saada. Essillähän se liikkuminen on aina ollut vähän ongelmallista. Se liikkuu aika hitaasti, juokseminen ei sen kanssa onnistu, kevyt hölkkä juuri ja juuri. Arvostelussa luki "rodunomaiset liikkeet". Olen silti tuohon tyytyväinen, koska Essillä on aina riski saada hylätty hammaspuutosten takia. Essi oli myös ainoa terrieritrimmissä oleva. Jännitti kyllä koska trimmasin kummankin itse. En ollut ennen tehnyt "oikeaa" terrieritrimmiä enkä skandinaavista leijonaa näyttelyyn. Terrieritrimmiä harjoittelin vasta nyt keväällä, katsoin kuvista mallia. Ei tainnut ihan pieleen mennä, joskin parannettavaahan aina on. Oonalle en ole koskaan osannut tehdä sellaista trimmiä johon olisin tyytyväinen... Seuraava näyttely on heinäkuussa, Oulu kv. 






sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Eläinlääkärikäyntejä ja lääkkeitä

Tämä vuosi on alkanut vähän ikävämmissä merkeissä. Joulukuussa Helmi sai epilepsiakohtauksen. Tammikuussa käytin eläinlääkärissä ensin Essin kun oli ollut vaisu, ruoka ei kelvannut jne. Valeraskaudeksi epäilin, mutta halusin silti tarkistaa ettei ole mitään vakavampaa. Ei löytynyt muuta vikaa kuin hammaskiveä aika paljon ja yhden hampaan kohdalta ien vähän vetäytynyt. Varasin ajan hammaskivenpoistoon ja samalla eläinlääkäri tarkasti Helmin pintapuolisesti ja antoi reseptin epilepsialääkkeeseen (phenoleptil vet). Sovittiin että aloitan lääkityksen jos seuraava kohtaus tulee alle puolen vuoden päästä. Samalla Helmi sai kipulääkekuurin kun selästä löytyi kipeä kohta. No, kohtaus tuli tammikuun lopussa, eläinlääkärikäynnistä seuraavana päivänä, eli reilu kuukausi edellisestä. Aloitin sitten sen lääkityksen. Tammikuun lopussa piti käyttää vielä Oonakin eläinlääkärissä kun senkin käytös oli tavallisesta poikkeavaa. Venytteli takajalkoja paljon, oli levoton ja kuitenkin vaisumpi. Sillä oli "vain" mahavaivoja ja sai pahoinvoinninestolääkettä ja antepsinia, kumpaakin kuurin. Ne auttoivatkin eikä oireet ole palanneet vaikka lääkitys on loppunut. Nyt Essi ja Oona on kunnossa, Essikin alkanut taas syömään. 

                                     
Helmin kohtaus joulukuussa

Pätkä Helmin kohtauksesta tammikuussa

 Essi vielä tokkurassa, juuri kotiutunut hammaskivenpoistosta

Oona meni Essin viereen lämmittämään kun Essiä paleli nukutuksesta heräillessä


Helmillä on vielä lääkkeestä johtuvia sivuvaikutuksia. Kävellessä horjahtelee välillä, jalat lipsuu laminaatilla, laahaa takajalkoja. On levoton, kävelee paljon ympäriinsä. Ja ehkä pahin sivuvaikutus on hillitön nälkä. Uskon että Helmin levottomuus johtuu ainakin osittain nälästä. Se kulkee keittiössä ja etsii lattialta leivänmuruja tai mitä tahansa syötävää. Eikä luovuta vaikka lattiat on puhtaat. Kun tullaan iltalenkiltä, se vinkuu jo eteisessä ennenkuin olen ehtinyt ottaa hihnaa pois. Kun lenkin jälkeen on ruoka-aika. Se tulee pyytämään minulta ruokaa, jos en heti "muista" että on ruoka-aika. Muutenkin se ilmoittelee asioistaan vinkumalla, mitä ei ennen ole tehnyt. Helmillä oli ennenkin aina nälkä, steriloinnin jälkeen kaikki mitä kuppiin on laittanut, katoaa parissa sekunnissa. Ennen se kuitenkin oli tyytyväinen kun oli syönyt. Nyt ei. Ostin naudanmahapullia, voin lisätä sen ruoan sekaan sellaisen, kun siinä ei ole energiaa juurikaan. Mutta täyttää silti mahaa. Toivottavasti se auttaa. No, lääkkeen Helmi ottaa sellaisenaan, luulee varmaan makupalaksi. 

Helmi eläinlääkärissä


Nyt on ollut taas sellaiset pakkaset että Helmi ei lähde lenkeille. Pari kertaa olen sen ottanut mukaan kun on ollut -15 astetta, mutta ei se halua kävellä. Vaikka on lämmin takki ja tossut. Mitä enemmän ikää tulee, sitä huonommin Helmi sietää pakkasta. Se on saanut käydä vain takapihalla tarpeillaan ja on ollut siihen tyytyväinen. Onhan se helpompaa kävellä kun on vain Essi ja Oona, eikä ketään tarvitse vetää perässä. Pystyy kävelemään reippaampaa vauhtia ja pitempiä lenkkejä. Ainoa haittapuoli on se että Oona ei meinaa käydä pissalla. Kun se yleensä pissaa vain Helmin pissan päälle. Joskus Essinkin, mutta ei aina.