tiistai 22. syyskuuta 2015

Essi kävi fysioterapeutin vastaanotolla

Huomasin tuossa 1,5kk sitten, että Essi peitsaa hihnalenkeillä. Eli kävelee kuin kameli. Se ei ole normaalia, joten mielessä kävi, että Essillä saattaa olla joku paikka jumissa. Tosin Essin peitsaamiseen vaikuttaa myös sen mielentila, eli kiihtyneenä peitsaa, rentona ei. Peitsaaminen ei siis liity vauhtiin tai hihnassa vetämiseen. Vapaana ollessa ravaa normaalisti, silloin kun malttaa ravata. Yleensä siis laukkaa, loikkii, pomppii. Kuitenkin, kun Essi on sellainen "100-lasissa"-tyyppi, niin siksikin jumeja saattaa helpommin tulla.

Jokaisen agilitya tai muuta fyysistä lajia harrastavan koiran pitäisi käydä hierojalla, fysioterapeutilla tai osteopaatilla. Vaikka mitään oireita ei olisi. Minä aina tarkkailen koiriani, niiden liikkumista ja käyttäytymistä, että huomaan heti jos jotain muutoksia tulee. Ja sitten toimin sen mukaan eli hoidatan koiran kuntoon. Joskus se vaatii eläinlääkärikäyntiä, joskus riittää muut vaihtoehdot. Koira ei kipua näytä helposti, pitää olla tarkkasilmäinen, että huomaa muutoksen koiran käytöksessä. Pieniinkin muutoksiin pitää reagoida. Minulle on tärkeää, että koirani voivat hyvin, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Elenalla oli 1-vuotiaana moni paikka jumissa ja koko koira ihan vino, eikä sillä ollut mitään muita oireita kuin peitsaaminen hihnalenkillä. Käytin sen silloin osteopaatilla, ja koska jumeja oli niin paljon, ja ranka vino, tarvittiin useampi käynti ennen kuin Elena tuli kuntoon. Mutta lopulta tuli kuntoon ja peitsaaminenkin loppui siihen.

Tänään oli Essille varattuna aika fysioterapeutille, Saara Keräselle FysiOtukseen. Saara otti Essin vastaan koirakylpylä HundSpa :ssa, suolahuoneessa. Essillä on tapana vähän jännittää joitain vieraita ihmisiä, mutta Saaran se otti iloisesti vastaan. Alussa Essi pomppi, mutta sitten rauhoittui. Suolahuoneessa Essi ei sitten olisi halunnutkaan mennä Saaran lähelle, ja kyljelleen se ei suostunut. Väkisin ei ruvettu sitten Essiä makuulle laittamaan, joten Saara tunnusteli Essin lihaksia kun Essi seisoi. Selkälihakset olivat vähän jumissa, samoin takajalkojen lihakset. Muuten Essi oli kunnossa. Saara kehui, että Essillä on melkoiset muskelit reisissä ja pakaroissa. Annettiin Essille laseria (Laser hoidon vaikutus perustuu valokemiallisiin reaktioihin soluissa ja kudoksissa. Hoito vaikuttaa paikallisesti veren- ja lymfanestekiertoon, solujen aineenvaihduntaan, kiihdyttää immunologisia prosesseja ja tehostaa kudosten paranemis- ja uusiutumisprosesseja. Voidaan käyttää lihasten kiputilojen hoitoon, lihasten rentouttamiseen, lihas- ja jännevammojen hoitoon). Se oli rentouttavaa ja Essi nukahtikin välillä. Hetken kävi makuullakin. Saara näytti venyttelyliikkeitä, mitä voin jatkossa tehdä. Välillä voi käyttää lämpötyynyä tai jyväpussia (mikrossa lämmitettynä) lihasten päällä. Jos nämä eivät auta, käydään fysioterapiassa uudestaan.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Kotitreenejä agilitya varten, aina ei tarvita esteitä :)

Tänään ollaan treenattu vähän agilityyn liittyviä asioita ulkona ja sisällä.

Olohuoneessa koroketreenejä eli pohjia 2o2o-kontakteja varten. Tämä taito pitäisi sitten siirtää puomin alastulokontaktille, joten muistutellaan näitä aina välillä kotona.







Lenkin varrella olevalla hiekkakentällä namikupille fokusointia ja "tolpan" kiertämistä. Näissäkään Essiä ei tarvitse laittaa enää liinaan, se pysyy hallinnassa vaikka on irti, kehitystä on tapahtunut tässäkin asiassa :)

 
 

lauantai 12. syyskuuta 2015

Essi aloittelee agilitya

Nyt on agilityn alkeiskurssi alkanut ja 2 treenikertaa takana. Olen ihan yllättynyt, kuinka hyvin meillä on mennyt :) Käydään Active Dogin treeneissä, tämän alkeiskurssin vetää Mari Kaplas (ja Jenni Ojala). Kaikki esteet opetetaan naksuttimen avulla, eli koira itse tarjoaa toimintaa ja koira palkitaan kun se tekee jotain mitä toivon. Missään ei houkutella nameilla tai leluilla. Kun koira tekee oikein, naksautetaan ja annetaan nami tai palkataan muuten. Kun koira saa itse miettiä mitä siltä halutaan ja kokeilla eri juttuja, se oppii parhaiten. Ja se, minkä se on oppinut, myös jää muistiin. Active Dogilla käytetään One Mind Dogs-tekniikkaa. OneMind Dogs -metodologia perustuu koirien luontaiseen käyttäytymiseen. Kun koirien kanssa kommunikoidaan käyttäen kehonkieltä ja eleitä, kaikki koirat ympäri maailmaa reagoivat samalla tavalla. Jokainen koira, missä päin maailmaa tahansa, ymmärtää välittömästi OneMind Dogsin kieltä, koska se on koirille täysin luonnollista.

Nyt ollaan aloitettu pujottelutreenit, koira on saanut paukuttaa keinua ja sitä kautta tottua ääneen ja liikkeeseen, vähän puomin kontakteja aloiteltu ja toki nopeita hyppyjen yli juoksemista (namikupille) ja putkea. Viimeksi kokeiltiin myös rengasta. Essi on nopea ja selvästi kyllä tykkää näistä tehtävistä. Ja mikä parasta: Essi ei ole kertaakaan karannut, vaikka on ollut irti.

Kepit opetetaan myös naksuttimen avulla. Kun koira tarjoaa oikeaan väliin menemistä, naksautetaan ja tiputetaan nami seuraavaan väliin. Siitä taas naks ja nami seuraavaan väliin. Näin koira oppii pujottelemaan kaikki välit oikein. Aloitetaan kuudella kepillä ja käytetään ohjureita. Essi osaa jo pujotella, joten ei tarvitse palkata joka välin jälkeen. Kun tulee lisää varmuutta pujotteluun ja Essi osaa hakea kepit vähän kauempaakin, siirrytään käyttämään etupalkkaa. Näin saadaan pujotteluun myös vauhtia.

 
 
 
Essi osaa pysyä paikoillaankin lähdössä, mutta kun treenataan nimenomaan sitä vauhtia, kouluttaja pitelee Essiä kiinni ja päästää irti kun sanon vapautussanan (jes).
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Minä ja agility

En muista tarkkaan milloin kuulin agilitysta ensimmäisen kerran tai edes mistä siitä kuulin/luin. Ennen kuin sain ensimmäisen koirani, harrastin ratsastusta ja tykkäsin erityisesti esteitten hyppäämisestä. Kun sitten joskus Lotan (ensimmäinen koirani) kanssa kävin tallilla, pitihän sitäkin hyppyyttää parin esteen yli.

Muistaakseni vuonna -93 kävin kentän reunalla katsomassa agilitytreenejä. Lotta oli silloin 2-vuotias ja taisin kokeilla sitäkin juoksuttaa jonkun esteen yli. Silloin tiesin heti, että tämä on se laji mitä haluan harrastaa. Lotta ei agilitysta niin innostunut, kyllä se hyppi korkeitakin hyppyjä, käveli puomin ja A:n, meni putkesta läpi. Mutta Lotta ei ollut helpoin motivoitava, enkä minä 15-16-vuotiaana osannut sitä oikein motivoida ja palkata. Silloin ohjatutkin treenit olivat mitä olivat, en ainakaan itse niistä hirveästi mitään saanut irti. Tokojutut olivat sopivampia Lotalle ja käytiinkin ohjatuissa tokotreeneissä. Sekin oli vain sellaista "höntsäilyä". Tokokouluttaja puhui vain ruotsia ja ymmärsin sen minkä ymmärsin. Suomea hän ei juuri osannut. Lotta oli sekarotuinen, ei sen kanssa olisi muutenkaan kisoihin päässyt. Minulla on aina ollut kilpailuviettiä, osallistuin joihinkin ratsastuskilpailuihinkin aikoinaan. Kyllähän se vähän harmitti, että en saanut rotukoiraa jonka kanssa olisi voinut oikeasti harrastaa ja kilpailla. Ihan hyvä koira Lotta silti oli.

Joskus vuonna -95 näin kun villakoira meni agilityrataa treeneissä ja silloin päätin, että seuraava koirani on villakoira. En tiennyt villakoirista juuri mitään, en ollut edes nähnyt sellaisia "livenä", kun Vilman hankin. Tiesin vain värit, koon suurinpiirtein ja sen, että turkkia pitää pestä, föönata ja trimmata. Mutta minulla oli motivaatiota ja halua oppia, ja opinkin. Aloitin Vilman kanssa pentutokon kun se oli 4kk:n ikäinen. Se meni todella hyvin ja jatkettiin tokon alkeiskurssille ja jatkokurssillekin. Agility aloitettiin kun Vilmalla oli ikää 7,5kk. Treeneihin kulkeminen ei ollut ihan yksinkertaista, kun talvikaudella treenit olivat hallissa n. 5km:n päästä kotoa. Minulla ei ollut autoa, joten menin treeneihin bussilla. Matka kesti kauan, koska piti mennä kahdella bussilla, vaihtaa puolessa välissä matkaa. En oikein voinut pennun kanssa hallille kävelläkään mennen tullen. Bussipysäkiltä hallille oli vielä melkein kilometri matkaa, se piti kävellä. Takaisin tulin kuitenkin kävellen, siinä ei mennyt aikaa yhtään kauemmin kuin bussilla. Olin silloin päivät koulussa ja kun kotiin pääsin, piti melkein heti lähteä treeneihin, kun matka kesti niin kauan. Kaikki meni Vilman kanssa jotenkin helposti ja ensimmäinen kisastartti oli melko heti kun Vilma iän puolesta pääsi virallisiin kisoihin. Agility oli todellakin se "minun laji", tykkäsin todella paljon. Kävin Vilman kanssa Pertti Vilanderin kurssin jo ennen kuin Vilma oli startannut yksissäkään kisoissa. Vaikka muut kurssilaiset olivat jo kisanneet, osa oli kolmosissakin, silti meillä meni kurssilla hyvin.

Vilma nousi nopeasti kolmosluokkaan asti, se oli nopea ja osasi hyvin hakea esteitä kauempaakin. Meillä oli kuitenkin pari isohkoa ongelmaa. Koska Vilma oli nopea, en itse aina ehtinyt ohjata ajoissa ja Vilma meni helposti väärälle esteelle. Se myös haukkui taukoamatta rataa juostessaan, eikä kuullut käskyjä. Toinen iso ongelma oli kontaktit. Treeneissä Vilma juoksi aina kontaktipinnan alas asti, kisoissa oli aika lailla tuuripeliä että edes yksi tassu osui kontaktille. Itseä välillä hirvitti kun pieni koira loikkasi A:n harjalta suoraan maahan. Keinulla ei kontaktivirheitä tullut, Vilma oli niin kevyt että sen piti juosta kontaktipinnalle asti ennen kuin keinu laskeutui alas. Silloin kontakteja ei opetettu oikeastaan mitenkään, korkeintaan laitettiin etupalkka maahan kontaktipinnan jälkeen. Huomasin kyllä heti, että se ei Vilman kanssa toimi, mutta muuta tapaa en tiennyt, joten sillä mentiin. Kävin agilitykisoissa Oulun lisäksi mm. Kajaanissa, Kemissä, Hailuodossa, Kokkolassa. Muistan kerran Hailuodossa kun sain melkein vetää Vilman perässä starttipaikalle ja ajattelin, että tästä ei tule mitään, mutta luvan saatuaan Vilma lähti liikkeelle kuin tykin suusta, ja koska en ollut siihen varautunut, niin aika äkkiä meni väärälle esteelle.

Harrastin agilitya myös toisen kääpiövillakoirani Raisan kanssa. Raisan kanssa ei kisattu kuin pari kertaa, en saanut Raisasta koskaan oikeasti kisavalmista. Kyllähän Raisa osasi kaikki esteet hyvin ja meni pitempääkin rataa, mutta se ei niin innostunut agilitysta kuitenkaan. Se saattoi häipyä kesken radan jonnekin. Maneesissa kun talvisin treenattiin, Raisa meni syömään hevosenpaskaa. Se oli kivempaa kuin esteitten suorittaminen. Kerran kävin Raisan kanssa epävirallisissa kisoissa "epiksissä" mölliluokassa. Raisa suoritti koko radan mallikkaasti, ilman virheitä, mutta juuri ennen viimeistä estettä kääntyikin takaisin ja hyppeli esteet samassa järjestyksessä takaisinpäin. Ainakin yleisöllä oli hauskaa. Raisalla oli myös paha tapa purra oma hihna aina poikki kun joutui odottamaan minua kentän reunalla. Kuitenkin kävin Raisan ja Vilman kanssa samoissa treeneissä, missä tehtiin kolmosluokan ratoja. Vähän meinasi välillä käydä oman kunnon päälle juosta pidempiä radanpätkiä kahden nopean koiran kanssa. Yksissä kisoissa Raisa päätti, että pussia ei voi mennä ja tuomarikin tuli auttamaan, piteli pussin toista päätä auki kun minä yritin houkutella Raisaa pussiin. Mutta tuomari oli Raisan mielestä pelottava ja pussi jäi suorittamatta. Kerran Raisa jäi haukkumaan kisoissa numerokylteille. Niin siinä käy kun menee kisoihin koiran kanssa, joka ei ole kisavalmis.

En muista, että olisin ihmeemmin jännittänyt kilpailemista. Kun oma kilpailuvietti on tarpeeksi suuri, jännityskin jää taka-alalle. Joskus silti unohdin radan kesken kaiken. Silloin (2000-2002) oli tapana (ja suositus), että jos radalla tulee hylky, pitää mennä suorinta tietä radalta pois (kolmosluokassa). Toki sai suorittaa ne esteet, jotka siinä matkan varrella olivat.

Kävin myös portugalinvesikoirani kanssa alkeiskurssin, mutta omat resurssit eivät siinä vaiheessa riittäneet pitemmälle ja sitten minulla olikin muutama koiraton vuosi. Chihuahua Helmin kanssa olisi ollut kiinnostusta ainakin kokeilla agilitya, vaikka ihan minikoira onkin. Mutta Helmi oli siinä vaiheessa todella arka ja pelokas, eikä pelon takia pystynyt syömään makupalaa hallissa, joten meidän harrastus loppui siihen. Nythän Helmi on reipastunut niin paljon, että sen puolesta harrastaminen saattaisi onnistuakin, mutta sillä on toinen polvi 1 enkä halua sitä rasittaa enempää. Elena taas tykkäsi agilitysta, mutta 2/2 kyynärien takia se piti lopettaa ennen kuin kunnolla ehdittiin aloittaakaan. Eikä Elenasta olisi agilityyn muutenkaan pidemmän päälle ollut, sillä ei maksasairauden takia ollut lihaksia juuri ollenkaan. Toivottavasti nyt Essin kanssa onnistuisi, vaikka ei tällä hetkellä kovin lupaavalta vaikuta...