tiistai 27. joulukuuta 2016

Sisäsiisteydestä

Sisäsiisteys on tärkeä taito koiran osata. Siis aikuisen, terveen koiran. Ensimmäiset ja tärkeimmät asiat mitä pennulle opetan on oma nimi, luoksetulo, sisäsiisteys, käsittely eli turkinhoito, kynsien leikkuu, hampaiden tutkiminen ymv. Yleensä pentu kuin pentu on sisäsiisti viimeistään puolivuotiaana, jos sen opettamiseen panostetaan kunnolla. Toki puolivuotiasta pentua pitää käyttää ulkona vielä monta kertaa päivässä kun pidätyskyky on kuitenkin rajallinen. Joillain pennuilla saattaa kestää vähän kauemmin ennenkuin on täysin sisäsiisti, pikkukoirilla oppiminen saattaa olla hitaampaa kuin isoilla. Toisaalta pikkukoiran omistaja ei yleensä ole niin tiukka sisäsiisteyden tavoittelussa, koska pikkukoiran pikkupissa on helppo ja nopea siivota, siksi ei niin jakseta panostaa asiaan. Monet myös luulevat että pikkukoiralla on niin pieni rakko, ettei se vain pysty pidättelemään esim. koko yötä tai työpäivää. Mutta pikkukoiran rakko on suhteessa saman kokoinen kuin isoillakin koirilla, eli fysiologisesti on yhtä lailla mahdollista pidättää sama aika kuin isollakin koiralla. 

Omista koiristani ensimmäinen eli Lotta oli muistaakseni sisäsiisti aika lailla alusta asti. Se tuli meille 8-viikkoisena, eikä montaa kertaa tarpeitaan tehnyt sisälle. Öisin tai koulupäivisin (kun oli yksin) ei koskaan. Alussa se olikin koulupäiväni ajan ensin muutaman ensimmäisen päivän kylpyhuoneessa ja siitä eteenpäin jonkin aikaa minun huoneessani. Vaikka Lotta syntyi piharakennuksessa, sen emä oli ulkokoira, eikä Lotta ollut käynyt sisällä koskaan, se heti hoksasi että tarpeet tehdään kun käydään ulkona, ei sisälle. Sanomalehtiä meillä ei ollut lattioilla, eihän Lotta ollut sellaisia edes nähnyt kasvattajalla. Matot oli, eikä niille pissattu koskaan. Kääpiövillakoira Vilmalla meni melko pitkään, mutta se johtui omasta laiskuudestani, eli en käyttänyt ulkona tarpeeksi usein. 10-kuisena oli lopulta sisäsiisti. Muut ovat olleet n. puolivuotiaina, paitsi Essi 4-kuisena ja Oona 12-viikkoisena. Essi oli päivisin sisäsiisti jo 3-kuisena, mutta öisin pissasi eteisen lattialle sinne 4-kuiseksi asti. Sitten oppi pyytämään yölläkin ulos ja siitä eteenpäin on ollut täysin sisäsiisti. Yhden kerran on tehnyt ripulit matolle, mutta silloin ei ollut ketään kotona viemässä ulos. 

Oona on ollut uskomattoman helppo myös sisäsiisteydessä. Se tuli minulle 9-viikkoisena, eikä montaa kertaa sisälle pissannut, kakkoja ei tehnyt sisälle kertaakaan. Yöt oli sisäsiisti alusta asti. Se nukkui sängyssä vieressäni joten ei ollut tarvetta lähteä vaeltelemaan öisin, eikä tullut pissahätäkään. Ensimmäisen viikon käytin sen yöllä yhden kerran pihalla pissalla, siitä eteenpäin ei ole tarvinnut. Ei se edes herännyt kun itse kävin vessassa. Aamulla jaksoi nukkua seitsemäänkin asti, eikä silloinkaan ollut vielä hirveä kiire ulos. Iltaisin pitikin sitten käyttää jopa vartin välein pihalla, kun riehui niin paljon. Kun iltahepuli kesti pahimmillaan neljäkin tuntia putkeen, niin melko monta kertaa ravattiin pihalla. Toki siinä käytiin myös ihan hihnassa vähän kauempana kävelemässä ja oleilemassa sekä Oona pääsi pellolle vapaana juoksemaan Essin kanssa. Noiden lisäksi käytiin omalla pihalla. 

Chihuahuoilla on aika huono maine sisäsiisteysasioissa. Sanotaan, etteivät ne aina välttämättä opi sisäsiistiksi ollenkaan. Urokset merkkailevat sisälle. Tiesin tämän kun olin Helmiä hankkimassa ja se oli yksi syy miksi halusin nartun. Ajattelin, että kun olen jo melko monta koiraa sisäsiistiksi saanut, niin tuskin yksi chihu on siinä poikkeus. Noin puolivuotiaana Helmi oli sisäsiisti. Mutta se ei tullut ilmaiseksi eikä itsestään, vaan sen eteen piti oikeasti tehdä töitä. Olin siihen varautunutkin, kun tiesin chihujen "maineen". Helmiä piti pitkään käyttää tunnin välein ulkona, öisin teki kakat sisälle vielä lähemmäs puolivuotiaana. Helmi tuli minulle kesällä, joten helppoa oli juosta ulkona tunnin välein kerrostalon kolmannestakin kerroksesta. Helmi herätti vielä 1-vuotiaanakin aamuneljältä kun piti päästä ulos. Ja minä käytin. Aloin olla jo epätoivoinen sen suhteen, että se ei koskaan opi nukkumaan aamuun asti. Itse olin jo todella väsynyt kun omat yöunet jäi lyhyiksi. Välillä jaksoi nukkua jopa viiteenkin, kun vain sanoin että en nouse, nukutaan vielä. Kuitenkin pikkuhiljaa se rupesi nukkumaan aamulla pitempään ja pitempään ja 2-vuotiaana nukkui pääasiassa aamuseitsemään asti. Illalla käytin viimeisen kerran klo 21 paikkeilla. 3-vuotiaana jaksoi nukkua välillä kahdeksaankin asti. Nykyään nukkuu joskus yhdeksäänkin asti, mutta juoksujen aikana herättää jo kuudelta. Chihut ovat myös usein yliseksuaalisia koiria ja siksi myös merkkailevat paljon ja välillä muuallekin kuin ulos. Myös nartut. Helmillä on myös tuota että merkkaa helposti, mutta omassa kodissa tai vanhempieni luona ei ole koskaan sisälle merkannut. Pekan luona yhden kerran ja sekin matolle, joka oli juuri tuotu minun luota. Hallilla kun kävin treeneissä, piti olla koko ajan tarkkana ettei Helmi pääse merkkaamaan sinne. Yhden kerran se ehti, vaikka kuinka vahdin. Yhtään en voinut antaa sen haistella hallin lattiaa. Lenkeillä se merkkailee paljon, vaikka ei olisi juoksutkaan. Kotona se osaa pyytää ulos jos on hätä, myös yöllä jos vaikka ripuli iskee. 

Olen aina ollut tarkka jokaisen pennun kanssa, että sisälle pissaamisen mahdollisuuksia ei olisi ollenkaan. Eli vien pennun ulos aina syömisen, nukkumisen ja leikkimisen jälkeen sekä muutenkin vähintään tunnin välein. En laita myöskään luvallisia pissapaikkoja sisälle eli lehtiä tai muita pissa-alustoja. Kun pentu herää unilta, otan sen syliin ja laitan maahan vasta ulkona. Sama aamulla kun itse herään. Pentu kainalossa puen itselle vaatetta sen verran että voin mennä ulos. Kerrostalossa asuessa ei viitsi ihan yövaatteissa lähteä pihalle. Äkkiä pentu oppii, että myös ne aamun ensimmäiset pissat tehdään ulos ja jaksavat sitten parin viikon päästä jo odottaa lattiallakin sen verran että saan vaatteet päälle. Alusta asti tällä tavalla kasvatetaan pennun motivaatiota tehdä tarpeet ulos, ja sillä tuleekin jo melko aikaisessa vaiheessa halu tehdä asiat pihalle ennemmin kuin sisälle. Mutta se vaatii omistajalta sen, että pentua viedään ulos aina kun sillä on hätä, kertaakaan ei lipsuta ja ajatella että pissatkoon nyt yhden kerran sisälle. Mitä enemmän se saa tehdä tarpeitaan sisälle, sitä heikompi motivaatio sillä on edes yrittää pidätellä ja sisäsiisteyden oppiminen kestää kauemmin, jos oppii ollenkaan täysin varmaksi. Omat koirat eivät ole koskaan aamulla tehneet tarpeitaan sisälle, vaan ovat jaksaneet odottaa kunnes päästään ulos. Mutta 8-9-viikkoista ei voi jättää vahtimatta siinä vaiheessa. Äkkiä sen oman pennun oppii tuntemaan niin että näkee milloin sillä on hätä. Työpäivän pentu joutuu yleensä olemaan kokonaan yksin kotona ja silloin saattaa vielä lähemmäs puolivuotiaanakin pissata sisälle, kun ei jaksa nukkua koko päivää. Mutta auttaa paljon jos aamulla käytetään lenkillä niin että varmasti saa tarpeensa kunnolla tehtyä ja väsyy sen verran että jaksaa nukkua kun jää yksin. Pikkupennun voi käyttää pikapissalla vielä juuri ennen lähtöä. 

Joskus pennun kanssa voi joutua olemaan pihalla pitkäänkin ennenkuin se malttaa tehdä tarpeensa. Mutta sinnikkyys palkitaan, eli kun siellä ulkona oikeasti ollaan niin kauan että ne tarpeet tulee tehtyä, niin pentu oppii että ulos mennään sitä varten että sinne tehdään tarpeet. Talvipennun kanssa ei tietenkään voi pitkiä aikoja olla ulkona jos on pakkasta enemmän, mutta sitten mennään sisälle vähäksi aikaa lämmittelemään, pentu sylissä koko ajan ettei pääse pissaamaan sisälle. Ja kun on lämmetty, mennään uudestaan ulos. Ja aina superkehut kun tarpeet tulee oikeaan paikkaan!

Eri ihmisillä on erilaiset käsitykset sisäsiisteydestä. Melko moni chihuahuan tai muun pikkukoiran omistaja sanoo, että koira on sisäsiisti. Paitsi työpäivänä tai yöllä. Tai jos ulkona on kylmä, vesisade. Tai jos on juoksut. Minulle sisäsiisteys on sitä että koira ei tee mitään tarpeita sisälle. Ei edes huonolla ilmalla tai juoksujen aikana. Äkillinen ripuli on eri asia silloin kun ketään ei ole kotona viemässä ulos. Sairaalta koiralta ei voi vaatia mahdottomia. Helmin kanssa pitää olla tarkkana kovalla pakkasella. Pitää pitää huoli että sisälle ei tulla ennenkuin tarpeet on tehty ulos. En ole edes kokeillut pissaisiko sisälle jos lenkillä ollessa ei pissaisi ollenkaan. Kyllä Helmi jo tietää, että sisälle ei pääse ellei ole pissannut. Mutta Helmin ensimmäinen talvi oli alussa hankala. Eihän se halunnut lumeen pissata eikä kävelläkään ulkona kun oli kunnolla pakkasta. Muutamia kertoja piti tehdä niin, että käytiin aina välillä sisällä lämmittelemässä ja mentiin taas ulos. Sitten hoksasi että kun pissaa ulos heti, niin pääsee sisälle nopeammin eikä tarvitse heti lähteä uudestaan ulos. On myös erittäin kätevää jos koira osaa pissata käskystä. Vaikka Helmi on erittäin paukkuarka, silti se pystyy pissaamaan ulos vaikka ympärillä paukkuu. Se tietää, että kun on pissannut, pääsee heti syliin ja suorinta tietä kotiin. 

Jos kotona on yksi tai useampi aikuinen koira, joka ei ole sisäsiisti, on uutta pentuakin vaikeampi opettaa. Sehän ottaa mallia aikuisista. Jos ottaa 2 pentua yhtä aikaa, sisäsiisteysopetuskin vaatii tuplasti työtä. 

Kaikille ei ole koiran sisäsiisteys niin tärkeää ja moni pikkukoiran omistaja pitää pissa-alustaa aina esillä siltä varalta että koira voi siinä käydä esim. yöllä tai huonolla ilmalla. Minä en kuitenkaan halua asua pissan hajuisessa kodissa ja haluan pitää mattoja lattioilla. Vaikka omistan koiria, pyrin pitämään kotini suht siistinä, ei todellakaan koirien vessana. Satunnainen vahinko ei kuitenkaan maata kaada, mutta sellaisen syy pitää selvittää, etenkin jos kyse on aikuisesta koirasta. Ettei ole kyse esim. jostain sairaudesta, kivusta, stressistä tmv. 


Helmi 4,5kk

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Helmin kuulumisia

Helmillä on ollut nyt 2 kertaa peräkkäin vaikea valeraskaus. Maitoa tuli niin paljon, että mahakarvatkin oli ihan maidossa. Piti hakea eläinlääkäristä kelactin-kuuri, joka lopettaa maidontulon. Helmi muuttui myös normaalia äkäisemmäksi etenkin Oonaa kohtaan. Ja kun tuli kovemmat pakkaset, Helmi ei suostunut lähtemään lenkille. Se meni häkkinsä takanurkkaan, enkä saanut sitä sieltä millään konstilla pois. Ei makupaloillakaan, vaikka muutenhan Helmi tekee mitä vain saadakseen makupaloja. En yltänyt ottamaan sitä poiskaan häkistä, joten pakko oli jättää se sinne ja lähteä Essin ja Oonan kanssa lenkille. Kotiin palattuani käytin Helmin tarpeillaan aidatulla takapihallani. Sinne se meni mielellään. Valeraskaudessa koiraa pitäisi liikuttaa enemmän, pitempiä lenkkejä, mutta Helmin kanssa se ei onnistunut. Leluja se ei hoitanut, eikä tehnyt pesää. Se oli vain äkäinen ja maitoinen. Päätin sitten, että Helmi steriloidaan kunhan valeraskaus on kunnolla mennyt ohi. Varasinkin sille jo sterilaatioajan Evidensiaan (missä Helmi on aina käynyt) 3.1. 

Mutta Helmi sai epileptisen kohtauksen 17.12. aamulla. Heräsin siihen kun Helmi tuli päälleni kävelemään ja tunsin heti, että nyt ei ole kaikki kunnossa kun se huojuu ja nykii. Nousin äkkiä ylös, laitoin valot päälle, otin puhelimen ja aloin ottaa videota. Kun ajattelin, että jos pitää eläinlääkäriin viedä niin on video kohtauksesta, eläinlääkäri voi siitä jotain päätellä. Minusta se ei vaikuttanut epilepsialta, koska Helmi oli tajuissaan koko ajan, sillä ei vain tasapainoaisti toiminut. Se yritti nousta ylös, mutta kaatui aina kyljelleen. Kohtauksen jälkeen oksensi neljä kertaa valkoista vaahtoa. Käytiin siinä sitten ulkona ja siinä normalisoitui ja kotiin päästyä oli jo ihan oma itsensä. Tämä oli jo kolmas samanlainen kohtaus. Ensimmäinen oli elokuussa 2015, toinen kesäkuussa 2016 ja kolmas nyt. Käytin Helmin sitten neurologiaan suuntautuneella eläinlääkärillä. Otettiin verikokeet, selvitettiin ettei ainakaan mitään elimellistä, fyysistä vikaa ole. Tehtiin myös perus neurologiset testit ja kaikki oli kunnossa. Verikokeissakin kaikki arvot oli normaaleja. Lääkäri oli sitä mieltä että todennäköisesti kyse on epilepsiasta, vaikka sanoi että voi olla myös kipukohtaus. Mutta oksentaminen viittaisi enemmän epilepsiaan kuin kipuun. Lääkäri kirjoitti reseptin epilepsialääkkeeseen, siis kohtauksenestolääkkeeseen, mutta sanoi että voi vielä seurailla ja jos tulee nyt lähiaikoina vielä kohtaus, niin sitten aloittaa lääkityksen. Hän sanoi myös että Helmin voi hyvin steriloida, mutta mielellään tekisi sen itse. Että koska hän leikkaa paljon epilepsiapotilaita ja hänellä on valmiina hyvät lääkkeet jos heräämisvaiheessa sattuisi kohtaus tulemaan. Ja että hän seuraa etenkin heräämistä tarkasti kun kyse on epilepsiapotilaasta. No varasin ajan sitten hänelle, eli Ouluvetiin Anu Tulokkaalle. Aika on 4.1. Peruin sen Evidensian ajan. Onhan tuo Ouluvet edullisempikin kuin Evidensia. Päätökseeni vaikutti myös Helmin suhtautuminen tähän Anuun, sekä tuohon paikkaan. Ouluvet on pieni paikka, samassa tilassa on myymälä, missä myydään mm. leluja, luita ja ruokia. Helmi viihtyi siellä, tutki ja haisteli paikkoja reippaasti. Eläinlääkäriä Helmi tervehti katseella ja hännänheilautuksella, mikä on Helmille paljon. Ennen se on vain yrittänyt katsella muualle ja kiertänyt eläinlääkärin kaukaa. Helmiltä on kerran aiemmin otettu verikokeet ja silloin Helmi murisi, yritti purra ja rimpuili niin että oli ihan läkähdyksissä. Nyt eläinlääkäri ehdotti että rauhoitetaan Helmi niin saadaan paremmin verikoe otettua. Minä kuitenkin olin sitä mieltä, että yritetään ainakin ensin hereillä, avustajan ja kuonokopan avulla. Helmi oli tosi nätisti. Hoitaja piti Helmiä sylissä ja eläinlääkäri otti verikokeen. Vähän Helmi inahti ja liikahti kun pistettiin, mutta ei muuta. Ei murinaa, rimpuilua, puremista. Ensimmäisellä kerralla ei saatu tarpeeksi verta tulemaan, mutta toisesta jalasta saatiin hyvin. Kun homma oli tehty, kuonokoppa otettu pois ja laitoin Helmin lattialle, niin se kävi vielä haistelemassa eläinlääkärin housunlahjetta, katsoi eläinlääkäriä ja heilautti häntää. Aiemmin se on ollut vastaavassa tilanteessa niin loukkaantunut, ettei vahingossakaan ole vilkaissut lääkäriä, eikä ainakaan heiluttanut häntää. Nyt se oli niin reipas. Tämä eläinlääkäri osasi selvästi käsitellä Helmiä hyvin, niin että Helmillekin jäi hyvä mieli. Tällaiset asiat vaikuttavat paljon omiinkin päätöksiini, missä Helmiä hoidetaan ja kuka hoitaa. 

Sain kuvattua vain kohtauksen loppuosan

tiistai 11. lokakuuta 2016

Oonan kuulumisia

Oonan pentukurssi on nyt käyty. 10 kerran kurssista viimeiset 4 kertaa meni jo hyvin. Eli Oona rupesi tekemään niitä juttuja mielellään. Alussa se vain haahuili, ei kuunnellut eikä kiinnostunut makupaloista tarpeeksi. Mutta kun kokeilin possun kinkkusuikaleista leikattuja paloja uunissa kypsennettynä, niin johan Oonallakin into heräsi :) Nakit, juusto ym. helpot namit ei kiinnostaneet. Oona on kuitenkin helppo siinä mielessä, että sitä ei kiinnosta toiset koirat ja sitä voi pitää irtikin. Se myös rauhoittuu heti kun ei tehdä mitään. Mutta sillä ei sitten olekaan vauhtia eikä sellaista "räjähtävää intoa". Ainakaan vielä. Hain Oonalle paikkaa agilityyn valmistavalle kurssille, joka on siis seuraava ja se pitää käydä ennen kuin voi päästä agilityn alkeiskurssille. Viimeisen pentukurssikerran jälkeen kouluttaja laittoi viestiä, että mitä jos Oona laitettaisiinkin suoraan agilityn alkeiskurssille. Että kun se jo osaa paljon sellaisia asioita joita opetellaan valmistavalla kurssilla. Ja koska minä osaan opettaa itsekin ne asiat mitä Oona ei vielä osaa. No totta kyllä, olenhan käynyt agilityyn valmistavan kurssin viimeksi helmi-huhtikuussa, Helmin kanssa. Ja sitä ennen Essin kanssa ja sitä ennen Elenan kanssa. Eli Oona aloittaa agilityn alkeiskurssin perjantaina 14.10. Samana päivänä Oona täyttää 7kk. 

Meillä on nyt paljon opeteltavaa, kun pitää saada treenattua kotona niitä asioita mitä agilityyn valmistavalla kurssilla tehdään. Ensimmäisenä ja ehkä tärkeimpänä on 2on2off-kontaktien treenaaminen korokkeella. Minulla oli jo kyseiseen tarkoitukseen tehty laatikko Essiä varten, mutta se on Oonalle vähän liian pieni, joten Pekka nikkaroi uuden, isomman. Sillä sitten aloitettiin opettelu viikonloppuna. Alussa Oona ei halunnut edes koskea laatikkoon, kierteli vain sen ympärillä. Oli aika vaikea saada napattua edes pieni asia mistä voin naksuttaa ja palkata. Ensimmäinen ja toinenkin treenikerta meni tuohon. Kolmannella kerralla Oona jo laittoi etujalat laatikon päälle ja neljännellä meni kokonaan laatikon päälle seisomaan. Viidennellä kerralla onnistui jo se ihan oikea asentokin, eli takajalat laatikon (korokkeen) päällä ja etujalat maassa. Seuraava vaihe on siirtyä naksuttelun sijaan etupalkkaan, eli namikuppiin. Koira menee korokkeelle oikeaan asentoon ja pysyy siinä, samalla katsoo vähän matkan päässä olevaa kuppia. Käskyllä saa mennä kupille hakemaan namin. 


Kooste pentukurssilta

Meillä on myös namikuppiongelma. Eli käydään yhdessä koiran kanssa viemässä kuppi, jossa on nami, vähän matkan päähän. Mennään takaisin lähtöpaikkaan, koira menee käskystä jalkojen väliin istumaan. Itse otan pari askelta sivulle. Koiran pitää katsoa kuppia ja käskysanalla saa lähteä kupille. Oona joko ei malta odottaa lähtökäskyä tai ei käskyn saadessaankaan lähde minnekään. Olen joutunut palauttamaan sen istumaan muutamia kertoja kun on ollut lähdössä ilman lupaa, niin siksi ei nyt meinaa lähteä luvallakaan. Olen treenannut erikseen käskyllä kupille menoa ja paikallaoloa. Sekä yhdistettynä. Erikseen sujuu kumpikin ongelmitta. Tämä on hankala asia, koska agilityssa namikupille fokusointi ja käskyllä sinne juokseminen on kaiken perusta. Ilman sitä taitoa ei oikein voida tehdä mitään. Oonan pitäisi osata sama asia mutta lelulle fokusointi kupin sijasta. Tällä hetkellä "kuollut lelu" ei Oonaa innosta. Se tykkää lelulla leikkimisestä, repii innoissaan ja juoksee perään kun heitän lelun. Mutta jos lelu on vain ollut lattialla hetken, ei Oona enää kiinnostu siitä. Tätäkin pitää treenata. Toki ollaan jo treenattukin, mutta ei tarpeeksi. 

Oonalla ei myöskään ole minkäänlaista putki-imua, vaikka putkea ollaan treenattu melko paljon. Minun pitää saatella Oona ihan putken suulle asti, itse se ei lähde sinne menemään edes metrin päästä. Tuo nyt varmasti kehittyy kun treenataan enemmän. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Koiran luonne ja temperamentti

Uusimmassa Chihuahua-lehdessä (3/2016) oli mielenkiintoinen artikkeli koirien luonteesta ja temperamentista. Mitä sitten tarkoittaa "temperamentti" ja mitä "luonne"? 

Temperamentilla tarkoitetaan henkisiä ominaispiirteitä, jotka määrittelevät sen tavan reagoida ulkoisiin asioihin tai tapahtumiin. Temperamentti on periytyvä ominaisuus, joka toimii hermoston neurologisena ulkoasuna. Temperamenttia ei pysty muuttamaan, koska se on vahvasti koodattu koiraan sisäsyntyisesti. Temperamentti on varsin pysyvä. 

Luonne taas kehittyy ja muuttuu ajan kanssa, pohjautuen eläimen tai ihmisen yksilöllisiin kokemuksiin. Luonne koostuu yksilön tavoista, tunteista, ajatuksista ja käytöksestä. 

Temperamentteja on karkeasti jaoteltuna kahdenlaisia; tasaisia ja epävakaita. 

Tasaisen temperamentin omaava koira on itsevarma ja itsetietoinen. Koira on itsestään varma ja se uskaltaa tutkia asioita, joita kohtaan on epävarma. Tällainen koira kohtaa ympäristön itsevarmuudella ja pelottomuudella. Koira on elämää ja ympäristöä kohtaan utelias, määrätietoinen ja tutkiva. Jos koira pelästyy jotain, se palautuu nopeasti eikä lamaannu. 

Epävakaa temperamentti koiralla tarkoittaa kaikkea muuta kuin edellä mainittuja ominaisuuksia eli rauhallisuutta, itsevarmuutta, itsetietoisuutta tai pelottomuutta. Käytös on ennemminkin ylireaktiivista, ujoa tai arkaa, pelkoaggressiivista, alistuvaa, heikkohermoista, hyperaktiivista tai yliaggressiivista. 

Ylireaktiivinen koira reagoi silmänräpäyksessä yksittäisiin ärsykkeisiin ilman harkintaa. Koira ei mieti reaktionsa seurauksia. Se voi karata paniikissa säikähtäessään kiinni paukahtavaa ovea eikä palaa takaisin helpolla. Tai koira saattaa haukkua liikkuvalle varjolle eikä millään meinaa ymmärtää varjon olevan vaaraton. Vaikka ärsyke olisi vaaraton, ei koira silti meinaa rauhoittua tai ymmärtää ettei ole mitään hätää. Se jatkaa vain reagointia eikä halua tutkia ärsykettä. (Chihuahua 3/2016)

Minulla on 3 koiraa, joista jokainen on luonteeltaan ja temperamentiltaan erilainen. 

Essi on epävakaa, ylireaktiivinen ja ainakin osittain heikkohermoinen. Toisaalta se on myös alistuvainen, eli se antautuu ja sallii auktoriteetin johtajalleen. Sillä ei ole minkäänlaista halua olla johtavassa asemassa ja tekee kiltisti kaiken mitä pyydetään. Tämä ilmenee selvästi Essin suhteessa Oonaan, mutta myös suhteessa minuun. Jos Essi ei heti haluaisi tulla eteiseen kun lähdetään lenkille (esim. huono sää, pitää pukea haalari), niin kuitenkin tulee kun käsken tiukasti. Tulee hitaasti ja venytellen, mutta tulee kuitenkin. Jos esim. Oonalle sanoisin yhtä tiukasti, ei se reagoi siihen mitenkään. Oonaa pitää kutsua iloisesti. Oona saa tehdä Essille mitä vain. Se vie Essiltä lelut ja luut suusta, menee Essin päälle luuta syömään. Kiskoo Essiä hännästä ja korvista. Essi antaa tehdä tuon kaiken. Jos Essi saa oikeasti tarpeekseen, se lähtee pois. Heikkohermoisuus ilmenee pienistäkin asioista stressaamisena niin, että tulee fyysisiä oireita. Essi ei osaa rauhoittua jos ympäristössä on vähänkään ylimääräisiä ärsykkeitä. Esim. näyttely, agilitytreenit, missä on muita koiria ja ihmisiä. Stressaamisesta seuraa oksentelua, mahakipua ja/tai ripulia. Jos Essi jännittää vähänkin enemmän, ei se pysty syömään makupalaa. Näin tapahtuu vieläkin välillä jos ollaan paikoillaan ja läheltä menee vieras koira (yleensä metsässä). Essi ei sopisi lapsiperheeseen eikä ensimmäiseksi koiraksi.

Oonalla on tasainen temperamentti. Toki se on vielä pentu ja luonne kehittyy, mutta temperamentti on ja pysyy. Oona on joka tilanteessa tyyni, rauhallinen, rento. Vaikka oltaisiin näyttelyssä, treeneissä, mätsärissä, vilkkaassa paikassa (esim. citymarketin pääoven edusta), niin Oona makaa tai istuu rauhallisena ja vain katselee. Se ei välitä vaikka sen vierestä menee vieraita koiria, ihmisiä, juoksevia lapsia, ostoskärryjä jne. Toisaalta Oonalla ei ole ns. moottoria esim. agilityyn (ainakaan tässä vaiheessa), vaikka se syttyykin lelulla leikkimiseen. Oonan luonne sopii enemmän näyttelypuolelle. Tällä hetkellä käyn Oonan kanssa agilityyn tähtääville suunnattua pentukurssia. Kyllä se tekee niitä juttuja mitä siellä opetellaan, mutta sillä ei ole vauhtia eikä sellaista intoa kuin Essillä on vastaaviin asioihin. Oona ei koskaan häslää, eikä ylireagoi, vaan ennemmin harkitsee ja tekee sitten, jos tekee. Oonalla on energiaa, se ei väsy helposti, ehkä siksi kun ei stressaa ja pystyy lepäämään paikassa kuin paikassa. 

Helmiä onkin vaikeampi tulkita. Toisaalta se on temperamentiltaan arka, mutta kuitenkin tasainen. Helmin luonne on muuttunut todella paljon tässä 4 vuoden aikana. Pentuna (n. 2-vuotiaaksi asti) se oli todella arka ja pelokas, epäluuloinen kaikkia uusia asioita kohtaan. Kun se säikähti, ensimmäinen reaktio oli -karkuun ja lujaa! Nykyään se on tasainen ja tyyni, ei turhia stressaa, eikä ylireagoi. Se pohjimmainen arkuus toki on ja pysyy. Helmi ei edelleenkään halua mennä useimpien vieraiden ihmisten luo eikä yhdenkään vieraan koiran luo. Se ei lähde karkuun, vaan saattaa räksyttää jos joku väkisin yrittää mennä sen lähelle. Jos Helmi saa omaan tahtiin tutustua, on se silloin rauhallinen ja uteliaskin. Toisista koirista se ei kuitenkaan välitä. Lenkeillä Helmi on helppo, koska se ei reagoi mitenkään vastaantulijoihin. Kunhan se saa mennä rauhassa eikä sen iholle tulla. Jos se säikähtää jotain, se kyllä loikkaa sivulle ja häntä laskee. Mutta se palautuu hetkessä täysin ennalleen. Säikähdyksestä parin sekunnin päästä (kun Helmi huomaa, ettei se ollutkaan vaarallista) on jo reipas, häntä pystyssä jatkaa matkaa aivan kuin ei olisi mitään säikähtänytkään. Ainoastaan uutenavuotena Helmi ei palaudu kuin vasta kun paukuttelu on loppunut täysin, eli oikeastaan seuraavana päivänä. Koska Helmi on niin rauhallinen ja tyyni, sitä voi pitää vapaana melkein missä vain. Metsässäkin se saa olla irti koko matkan. Se ei välitä vaikka vastaan tulee juoksijoita, pyöräilijöitä tai jos se näkee marjanpoimijoita. Se ei säikähdä, ei hauku. Se vain tulee minun perässä kun väistän polulta metsän puolelle. Ainoastaan jos tulee irtokoira, otan Helmin hihnaan, sen oman turvallisuuden takia. Koskaan ei voi tietää millainen se irti juokseva koira on. Viime kesänä Helmi kävi näyttelyssä ensimmäisen kerran. Sielläkin se käveli reippaasti edellä, häntä pystyssä, todella itsevarmana, vaikka ympärillä kulki isojakin koiria ja paljon ihmisiä. Kehässä liikkui reippaasti ja pöydällä antoi tuomarin käsitellä ilman minkäänlaista pelkoa tai epävarmuutta. 2 vuotta sitten ei olisi onnistunut mikään noista. Ihan itsestään ei näin iso muutos ole tullut. Opetin Helmille, että minä hoidan kaiken, se voi luottaa minuun. En anna sille tapahtua mitään ikävää. En koskaan päästä vierasta koiraa tai ihmistä Helmin luo. Ainoastaan jos se itse haluaa tutustua, se saa. Mutta sen ei ole koskaan pakko.




sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kasvattajan vastuu?

Koirien kasvattaminen ei ole helppoa ja kasvattajalla on iso vastuu. Jokaiselle kasvattajalle syntyy myös sairaita pentuja joskus ja silloin pitää aina miettiä, miksi tämä pentu sairastui, onko se perinnöllistä, synnynnäistä vai ympäristön aiheuttamaa. Olisiko sairastumisen voinut estää? Nämä asiat vaikuttavat tietenkin jalostukseen, kasvattajan suunnitelmiin, jalostuskoirien valintaan jne. Sanotaan, että kasvattajan pitäisi aina miettiä jalostuskoiran kohdalla että mitä annettavaa juuri tällä yksilöllä rodulle on. Onko se ulkonäkö, terveys, luonne, hyvä suku jne. Ja miettiä myös mitä huonoja puolia juuri tässä yksilössä on, onko hyvät puolet merkittävämpiä kuin huonot. Noiden perusteella valita nartulle sopiva uros tai urokselle sopiva narttu. Tai jättää koira kokonaan käyttämättä. Näitä asioita pitäisi aina miettiä järjellä, eikä ajatella että kun oma koira on niin rakas ja kiva luonteeltaan niin pitäähän sille pennut teettää. Tai että kun tämä on nimenomaan jalostuskoiraksi hankittu, niin pitää tätä käyttää, vaikka ei välttämättä siihen sopiva olisikaan. Vaakakupissa on paljon asioita ja joskus voi olla vaikeaa arvioida mitkä asiat painaa kupissa eniten. Terveyden pitäisi tietenkin olla se tärkein asia, mutta ei ainoa. 

Pennunostajalla on myös oma vastuu. Useimmat kasvattajat haluavat kuulla pennusta myös luovutuksen jälkeen. Niin niitä hyviä kuin huonojakin uutisia. Mikään elävä olento ei ole täydellinen yksilö, vaan jokaiselle tulee jossain vaiheessa joku ongelma, iso tai pieni, ohimenevä tai pitempiaikainen. Silloin kasvattajan tuki on pennunostajalle korvaamaton. Kasvattajan pitäisi olla se ensimmäinen henkilö jolta apua kysytään, lukuunottamatta tietenkin eläinlääkäriä kiireellisesti tarvitsevat asiat, silloin tietenkin käännytään ensimmäisenä eläinlääkärin puoleen. Kasvattajatkaan eivät ole kaikkitietäviä, joilla olisi jokaiseen ongelmaan ratkaisu, mutta silloin voi neuvoa pennunostajaa kääntymään asiantuntijan puoleen. Oli se sitten eläinlääkäri, ongelmakoirakouluttaja, osteopaatti tmv. Nykyään monella kasvattajalla on oma facebook-ryhmä, missä kaikki kasvatinomistajat voivat kertoa kuulumisia, kysyä neuvoja jne. Sieltä saa vertaistukea. Sitä kautta voi myös järjestää tapaamisia, "pentutreffejä". 

Minä en ole kasvattaja, mutta yhden pentueen olen kasvattanut, tosin 15 vuotta sitten. Silloinkin minulla oli kokenut kasvattaja apuna ja tukena. Silti siinä yhdessä pentueessa moni asia meni pieleen. Niin kasvattajan (minun) kuin pennunostajankin puolesta. 

Kasvattaja on myös ihminen, ja joskus voi tulla erimielisyyksiä pennunostajan kanssa. Jompi kumpi rikkoo sopimusta esimerkiksi. Kasvattajalla on vastuu, mutta mihin kasvattajalla on myös oikeus? Sopimuksessa usein lukee että jos koirasta halutaan luopua, kasvattajalla on etuosto-oikeus. Eli jos kasvattaja haluaa ostaa pennun (tai aikuisenkin) kun omistaja on sitä myymässä, niin silloin koira menee kasvattajalle. Mutta kasvattajalla ei ole oikeutta väkisin yrittää ostaa koiraa omistajalta ilman perusteita jos omistaja ei ole siitä luopumassa. Jos koira voi kodissaan hyvin ja sitä hoidetaan hyvin. Kasvattajalla on oikeuksia, mutta niin on kasvatinomistajallakin. Kasvatinomistajan ei ole pakko raportoida kasvattajalle kuulumisia tai kertoa ongelmista, mutta kasvattaja ei saisi kääntää kasvatinomistajalle selkää silloin kun tämä apua koiransa kanssa tarvitsee. 

Kasvattajaksi ryhtymiseen tarvitaan monia asioita. Myös sosiaalisuutta ja jonkinlaista ihmistuntemusta, vaikka koiria kasvatetaankin. Ei ole helppoa valita pennuille koteja, kun halutaan tietenkin jokaiselle pennulle se paras koti. Jokainen pentu on yksilö, erilainen luonteeltaankin ja juuri sille pennulle pitää löytää sopiva omistaja. Joskus kasvattaja joutuu pitämään osan pennuista itsellään luovutusiän ylikin, jos oikeaa kotia ei heti löydy. Siihenkin pitää olla varautunut. Välillä voi joutua sanomaan pennunkyselijälle että juuri hänelle sopivaa pentua ei ole tarjolla. Vaikka sitten joutuisikin pitämään joitain luovutusiän ylittäneitä pentuja kotonaan pitempään. 

Pentua hankkivan kannattaa olla myös tarkka mistä pennun hankkii. Pitäisi etukäteen ottaa selvää kasvattajasta, hänen koiriensa taustoista, terveydestä, näyttely- ym. koetuloksista jne. Se lähin kasvattaja ei aina ole se paras. Minä arvostan myös kasvattajan kokemusta, eli kuinka kauan hän on kasvattanut ja mitä hänen kasvattinsa ovat saavuttaneet sekä tietenkin koirien terveyttä, terveystutkimuksia ja luonnetta. Minulle on myös tärkeää että kasvattaja ihmisenä vaikuttaa mukavalta, "hyvältä tyypiltä". Paras tilanne on tietenkin se jos kasvattaja on tuttu jo ennestään. Tärkeää on myös se kuinka paljon aikaa kasvattajalla pennuille ja muille koirilleen on. Jos koiria on kovin paljon, ei jokaiselle riitä aikaa tarpeeksi. Tärkeää on myös se millaisessa ympäristössä pennut kasvaa. Alle luovutusikäisetkin pennut tarvitsevat sosiaalistamista, virikkeitä ym. 

Minulla on elämäni aikana ollut useampi koira, eri kasvattajilta. On niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia, niitä hyviä onneksi enemmän :) 

lauantai 28. toukokuuta 2016

Oona tuli taloon

14.5. eli tasan 2 viikkoa sitten laumaamme tuli uusi jäsen. Valkoinen keskikokoinen villakoira Oona eli virallisesti Yarmilan Material Girl. (Oona koiranetissä) Oonan kanssa on tarkoitus käydä näyttelyissäkin jossain vaiheessa ja agilitya varmasti myös kokeillaan.

Helmi ja Essi olivat mukana hakureissulla ja pääsivät tutustumaan Oonaan puolivälissä paluumatkaa kun pysähdyttiin. Essi haisteli Oonaa kiinnostuneena ja heilutteli häntää, Helmi ei noteerannut pentua mitenkään. Käveli sen vierestä ja oli kuin ei olisi koko pentua nähnytkään. Ei minkäänlaista kiinnostusta ollut. Oona oli tosi reipas, käveli häntä pystyssä Essin ja Helmin vierellä. Kotona sitten Helmi oli tosi äkäinen Oonalle, mutta se oli odotettavissakin. Essi oli kiinnostunut, mutta ei oikein tiennyt että onko tuo pentu kiva vai ei. Kulki Oonan perässä, heilutti sille häntää ja välillä sitten vetäytyi omiin oloihinsa sohvalle ja katseli sieltä. Välillä yritti leikkiäkin, mutta oli vähän liian innokas ja Oonaa vähän jännitti. Pari kertaa Essi leikkiessään tönäisi Oonan kumoon niin rajusti, että Oona rupesi huutamaan kuin olisi henki lähdössä. Essi säikähti sitä huutoa ja pakeni häkkiinsä. Sen jälkeen on ollut paljon varovaisempi Oonan kanssa. Nyt kun Oona on ollut täällä 2 viikkoa, Essi osaa leikkiä Oonan kanssa nätisti ja Helmikin on pari kertaa ruvennut leikkimään Oonan kanssa. Essi on ehkä vähän masentunut pennusta, kun vetäytyy usein sänkyyn tai sohvalle. Essillä voi kyllä olla valeraskauskin, sen oireina on apaattisuus, väsymys jne. Välillä kyllä leikkii Oonan kanssa.

Oona on ollut tosi reipas lenkeillä alusta asti :)
 


Oona on ensimmäisestä yöstä asti nukkunut vieressäni sängyssä. Ensimmäisenä iltana olin itse niin väsynyt että en jaksanut kuunnella pennun itkua ja vaeltelua, joten kun Oona tuli sängyn viereen ja pyrki sänkyyn, otin sen siihen. Se nukahti heti ja nukkui koko yön. Käytän Oonan yöllä kerran pihalla pissalla, samalla kun itse käyn vessassa. Sisälle ei ole tullut kuin muutamat pissat koko aikana, kakkoja ei ollenkaan. Oona on pissannut silloin kun olen ollut Essin kanssa agilitytreeneissä. Silloin Oona joutuu olemaan yksin Helmin kanssa 3 tuntia ja ei vielä jaksa niin kauaa pidättää. Lattiallehan Oona ei voi pissata, vaan joko takaoven edessä olevalle matolle tai yhteen koirien pedeistä. Kerran oli vetänyt kirjahyllyn alahyllystä koiramme-lehden lattialle ja pissannut sen päälle. Fiksu pentu!

Ulkona Oona kävelee hihnassa tosi hyvin, vaikka välillä kiusaakin Essiä ja Helmiä. Silloin joutuu "jäähylle" eli kannan sitä sylissä vähän matkaa. Vapaana Oonaa on helppo pitää, se ei kauas lähde ja tulee heti kun kutsun. Oona on tosi reipas pentu, ei juuri jännitä uusia paikkojakaan tai ihmisiä. Olen käynyt sen kanssa Mustissa ja Mirrissä sekä Muskettikoirassa. Käytiin kerran myös Oulun puudeleitten järjestämissä näyttelytreeneissä. Tarkoitus oli vain katsella, että Oona näkee muita koiria ja ihmisiä, mutta käytiin sitten vähän kävelemässäkin "kehässä". Eli mentiin kolmio ja edestakaisin. Ja Oona pääsi käymään pöydälläkin, vieras ihminen asetteli sitä seisomaan ja katsoi hampaat. Kaikki meni niin hienosti!

 
 
 
Oona on selvästi rauhallisempi pentu kuin Essi oli tuon ikäisenä. Iltahepulit on kyllä välillä aika rasittavia, myös Helmin ja Essin mielestä :) Oona komentaa toisia haukkumalla. Oona siis haukkuu sisällä paljon, mutta ulkona ei ole vielä haukkunut ollenkaan. Sänkyyn ja sohvalle on jo itse hypännyt pari kertaa. Näyttelytreeneissä Oona pääsi tutustumaan eri kokoisiin villakoiriin, myös isoon, eikä sitä pelottanut yhtään. Leikkiä vain halusi kaikkien kanssa :) 
 
 
Elokuussa mennään pentukurssille Active dogille ja tässä kesän aikana käydään näyttelytreeneissä jos/kun niitä järjestetään. 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Pentujuttuja :)

Olen tässä jo jonkin aikaa miettinyt kolmannen koiran hankkimista. Rotuvaihtoehtojakin oli, sheltti oli aika vahvana jossain vaiheessa. Mutta päädyin kuitenkin villakoiraan, se vain on niin minun rotu! Kun olen tässä Essiä katsellut, niin haluan toiseksikin villakoiraksi juuri valkoisen ja kokona keskikokoinen tuntuu sopivalta. Reilu kuukausi sitten eteen tuli loistava tilaisuus, eli lapsuudentuttuni valkoinen keskikokoinen villakoira odotti pentuja. Heti tuli sellainen olo, että tuosta haluan pennun. Itselle harrastuskaveriksi ja Essille leikkikaveriksi. Kutsumanimikin tuli heti mieleen, vaikka pennut eivät olleet vielä syntyneet, eikä ollut mitään tietoa montako niitä tulee ja tuleeko edes narttuja. No pennut syntyi ja sieltähän tuli 5 narttua.

Käytiin torstaina pentuja katsomassa, kun ovat nyt kuukauden ikäisiä. Ja onhan ne pennut ihania! Pentujen emäkin vaikutti oikein kivalta koiralta, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin :) Eli meille muuttaa ihana valkoinen keskikokoinen villakoiratyttö toukokuun puolivälissä :) Minua kiinnostaa lähinnä näyttelyt, kun nyt Helmi ja Essi eivät ole näyttelykelpoisia, mutta toki myös agilitya harrastetaan, sen mukaan mikä koiraa kiinnostaa ja mikä sille sopii. Tokokaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Pentu tulee Yarmilan kennelistä Pietarsaaresta.

 
 
 
 


Jännä nähdä miten Essi ottaa pennun vastaan. Se on aina tullut hyvin toimeen kaikenlaisten koirien kanssa, haluaa vain leikkiä. Se antaa muiden viedä lelut ja luut suusta ja syödä sen ruuat. Toki on eri tilanne kun tänne tuodaan pentu, joka jää tänne asumaan. Helmin reaktion nyt tietääkin. Se stressaa alussa, mutta varmasti tottuu jonkin ajan päästä. Uskon, että Helmi saa enemmän olla omassa rauhassa kun Essi ja pentu leikkivät keskenään. Näin oli silloinkin kun Elena oli. Helmihän ei Essin leikeistä tykkää. Helmi ja Essi saavat tulla mukaan pennunhakureissulle, nyt olivat hoidossa sen aikaa kun oltiin pentuja katsomassa.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Luustokuvia ja agilitya

Käytin Essin silmä- ja polvitarkastuksessa sekä samalla kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä. Vaikka Essi ei jalostuskelpoinen olekaan, eikä sille olla pentuja teettämässä koskaan, halusin selvittää että kaikki on kunnossa. En uskalla harrastaa agilitya yhtään tavoitteellisemmin, jos en tiedä koiran luuston tilaa. Haluan, että agility on Essille niin turvallista kuin agility voi olla.

Tulokset oli hyvät. Silmät terveet, polvet 0/0 eli täysin terveet. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0, ei siis mitään vikaa niissä. Mutta selkä. LTV0 ja VA1 (1-2 epämuodostunutta nikamaa). Selitys oli: Viimeisestä rintanikamasta puuttuu kylkiluut. Rajatapaus LTV. Viimeinen lannenikama on lyhyt ja sijaitsee takana. Todennäköisesti tämä ei koiraa haittaa mitenkään, mutta pitää silti kiinnittää tarkemmin huomiota Essin liikkeisiin, olemukseen, että huomaan jos tulee kipuja tai jumeja. Essillähän on jo ollut selkä jumissa, samoin takapää. Fysioterapeutilla Essi on käynyt kerran, osteopaatilla kahdesti. Osteopaatille vien Essin taas tässä lähiaikoina.

Meillä on ollut nyt taukoa ohjatuissa treeneissä, viimeksi ollaan käyty 29.1. Olen hakenut paikkaa valmennusryhmään, mutta koska uusia ryhmiä ei juuri nyt ole alkamassa (ilmeisesti), joten ollaan peruutuspaikkajonossa. Toivottavasti päästäisiin kuitenkin ihan ohjattuihinkin treeneihin tässä piakkoin. Nyt ollaan käyty omalla ajalla hallilla jotain pientä treenaamassa. Muutaman esteen "ratoja" sekä kontakteja ja keppejä. Rengas rupesi sujumaan jo hyvin, samoin kepit. Kepit on Essille ollut aina jotenkin helppo este ja nyt olen ottanut koko 12 kepin sarjaa, kun kurssilla mentiin vain kuutta keppiä. Ohjurit on vielä käytössä. Essi osaa hakea kepit hyvin eri kulmista, kauempaa ja vaikka hypyn tai putken kautta. Meillä on vielä ollut palkka odottamassa heti keppien jälkeen, eli rata on loppunut siihen.


kontaktitreenejä lelupalkalla

Helmin kanssa olen myös treenannut joitain pieniä juttuja. Meillä alkaa agilityyn valmistava kurssi Helmin kanssa 17.2. Saa nähdä, mitä siitä tulee vai tuleeko mitään. Suurin ongelma on Helmin arkuus. Eli voi olla, että sitä pelottaa eikä siksi pysty keskittymään mihinkään. Helmi on ollut mukana hallilla nyt, kun ollaan omalla ajalla käyty ja ihan innoissaan tekee asioita kun siellä ei ole muita. Mutta tilanne voi olla eri kun viereiselläkin kentällä on treenit ja kuuluu haukkumista ja on muutakin hälyä.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Essin mahaongelmia

Essi on ollut minulla nyt vähän reilun vuoden, ja oikeastaan koko ajan on mahan kanssa ollut jotain pientä ongelmaa. Kakka on aina ollut vähän löysää, ei kunnon ripulia, mutta sen verran löysää, että takapuoli sotkeentuu usein. Pikkupentuna Essi kakkasi jopa 5 kertaa päivässä, ja se on 8-viikkoisellekin paljon. Ja kun sitä tavaraa tuli kerralla enemmän kuin aikuisella kääpiövillakoiralla. Eli kaikki tuli suoraan läpi. Essi olikin pienikokoinen pentuesisaruksiinsa verrattuna, eli imeytymisongelmia oli varmasti ollut jo pitkään (niin kauan kun oli kiinteää ruokaa syönyt). Kuukauden verran syötin Essille kasvattajalta saatuja nappuloita, joihin oli sekoitettu vähän kalkkunan, broilerin tai hevosenlihaa. Mutta tilanne pysyi samanlaisena, joten ajattelin kokeilla raakaruokaa. Eli pelkkiä lihoja raakana + lisät. Se ei ilmeisesti sopinut, koska Essi rupesi oksentelemaan aamuöisin ns. tyhjää mahaa eli mahahappoja. Mutta kakkaa tuli määrällisesti varmaan 90% vähemmän ja Essi rupesi kasvamaan vauhdilla. Parhaimmillaan painoa tuli 300-400g viikossa. Essi sai kasvussa pentueen toiset nartut kiinni äkkiä. Ja nyt aikuisena on saman kokoinen kuin ne 2 muuta narttua.

Koska raa'at lihat ei sopineet ja Essille tuli myös ripulia, käytin sen eläinlääkärissä, mistä saatiin Royal Caninin gastrointestinal-nappuloita ja suolistoantibiootti tylosinia. Noilla maha tuli kuntoon muuten, paitsi Essi laihtui kun nappuloista ei ravintoaineet imeytyneet kunnolla. Kakkaa tuli taas hirmuisia määriä ja monta kertaa päivässä. 4-5-kuisena Essi painoi vähän päälle 4kg. Paino pysyi pitkään samana, vaikka Essi kasvoi muuten. Korkeutta tuli lisää. Essi oli hirmu laiha. Vaihdoin sitten nappulat orijeniin ja taste of the wildiin. Mutta painoa ei tullut lisää yhtään, joten rupesin lisäämään nappuloihin kermaviiliä. Jossain vaiheessa taste of the wild lakkasi kelpaamasta, joten syötin barking headsia. Tuolla ruualla paino rupesi nousemaan ja 10-kuisena Essi painoi 5,6kg. Se oli silloin sopivan tuntoinen, ei liian luinen, mutta silti hoikka. Maha oli kunnossa, kakka kiinteää, eikä sitä tullut hirveitä määriä. Tyhjän mahan oksennuksia ei ollut.

Kun juoksut alkoi vähän päälle 10-kuisena, lakkasi nappulat kelpaamasta. Laitoin nappuloitten sekaan kermaviiliä ja vähän kypsää broileria, mutta Essi söi vain ne lihat. Kokeilin nappuloita sellaisenaankin, mutta ei kelvannut. Ei kupista, aktivointileluista, kädestä, lattialle heiteltyinä. Ei lihaliemessä liotettuna. Taas Essi laihtui kun ei syönyt. Se muuttui muutenkin juoksujen aikana apaattiseksi, nukkui vain kotona. Lenkeilläkään ei juossut yhtään, mikään ei oikein kiinnostanut. Käytin sen taas eläinlääkärissä, missä todettiin, että valeraskaushan sillä on. Otettiin myös verikokeet, niissä oli kaikki kunnossa. Rupesin syöttämään pelkästään kypsää broileria (+ lisät), kun olin kokeilujen kautta huomannut, että lihoista närästää kypsänäkin ainakin possu ja nauta. Lisäsin vielä voita ruuan sekaan, että maistuisi paremmin ja että Essi saisi painoa vähän lisää. Tuossa vaiheessa painoa oli enää 5,2kg. Tämä ruoka sopi muuten, paitsi kakka oli löysää ja välillä oikeaa ripuliakin.

Joulun tienoilla tuli joku ripuli-oksennustauti, mutta se meni ohi promaxilla. Kunnes uutenavuotena Tuli veriripuli ja -oksennus. Käytin Essin taas eläinlääkärissä. Sai happosalpaaja zitac vetiä, antepsinia ja tylosinia. Antepsin ei sopinut, oksensi sen melkein aina pois, joten kun sen lopetin, alkoi Essi voida paremmin. Oksentelut loppui ja ruoka kelpasi paremmin. Painoa tuli 300g lisää. Mutta kakka oli edelleen löysää, enemmän tai vähemmän. Siihen ei auttanut tylosin, maitohappobakteerit, eikä promax. Kontrollikäynnillä eläinlääkärissä Essi sai taas nappuloita, Hill'sin z/d allergiaruokaa, sekä samaa märkäruokaa. Suupielessä oli hiivaa, siihen sai kortisonikuurin. Nyt Essi on voinut todella hyvin ja uusi ruoka on maistunut. Energiaa Essillä on taas enemmän kuin kuukausiin. Vapaana Essi juoksee taas täysiä, samalla lailla kuin ennen juoksuja ja hihnalenkeilläkin loikkii, repii hihnaa jne. Kotonakin puuhailee itsekseenkin, ei vain nuku. Agilityssa on ollut ehkä vähän jopa ongelmiakin tämän yhtäkkiä lisääntyneen energian kanssa :) Kaikki tämä on siis pelkästään positiivista! Maha on nyt ollut kunnossa, kakka ei ole enää ihan niin löysää. Ei kyllä ns. normaalia kunnon kiinteääkään, mutta Essiksi hyvää. Nyt katsotaan, kauanko uusi ruoka kelpaa... 8 ensimmäistä päivää kelpasi todella hyvin, nyt on ruvennut jo vähän tökkimään. Kontrollissa käydään helmikuun loppupuolella vielä. Tällä hetkellä tilanne on todella hyvä. Tylosin loppuu kokonaan ensi viikon aikana, annosta on nyt pienennetty pikku hiljaa. Kortisoniakin vähennetään koko ajan. Happosalpaajaa menee vielä muutaman päivän. Noiden lisäksi inupekt fortea sekä molkosania.

 
 
Tämmöistä se välillä on, kun koiralla on virtaa ehkä jopa liikaa :D