sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Koiran luonne ja temperamentti

Uusimmassa Chihuahua-lehdessä (3/2016) oli mielenkiintoinen artikkeli koirien luonteesta ja temperamentista. Mitä sitten tarkoittaa "temperamentti" ja mitä "luonne"? 

Temperamentilla tarkoitetaan henkisiä ominaispiirteitä, jotka määrittelevät sen tavan reagoida ulkoisiin asioihin tai tapahtumiin. Temperamentti on periytyvä ominaisuus, joka toimii hermoston neurologisena ulkoasuna. Temperamenttia ei pysty muuttamaan, koska se on vahvasti koodattu koiraan sisäsyntyisesti. Temperamentti on varsin pysyvä. 

Luonne taas kehittyy ja muuttuu ajan kanssa, pohjautuen eläimen tai ihmisen yksilöllisiin kokemuksiin. Luonne koostuu yksilön tavoista, tunteista, ajatuksista ja käytöksestä. 

Temperamentteja on karkeasti jaoteltuna kahdenlaisia; tasaisia ja epävakaita. 

Tasaisen temperamentin omaava koira on itsevarma ja itsetietoinen. Koira on itsestään varma ja se uskaltaa tutkia asioita, joita kohtaan on epävarma. Tällainen koira kohtaa ympäristön itsevarmuudella ja pelottomuudella. Koira on elämää ja ympäristöä kohtaan utelias, määrätietoinen ja tutkiva. Jos koira pelästyy jotain, se palautuu nopeasti eikä lamaannu. 

Epävakaa temperamentti koiralla tarkoittaa kaikkea muuta kuin edellä mainittuja ominaisuuksia eli rauhallisuutta, itsevarmuutta, itsetietoisuutta tai pelottomuutta. Käytös on ennemminkin ylireaktiivista, ujoa tai arkaa, pelkoaggressiivista, alistuvaa, heikkohermoista, hyperaktiivista tai yliaggressiivista. 

Ylireaktiivinen koira reagoi silmänräpäyksessä yksittäisiin ärsykkeisiin ilman harkintaa. Koira ei mieti reaktionsa seurauksia. Se voi karata paniikissa säikähtäessään kiinni paukahtavaa ovea eikä palaa takaisin helpolla. Tai koira saattaa haukkua liikkuvalle varjolle eikä millään meinaa ymmärtää varjon olevan vaaraton. Vaikka ärsyke olisi vaaraton, ei koira silti meinaa rauhoittua tai ymmärtää ettei ole mitään hätää. Se jatkaa vain reagointia eikä halua tutkia ärsykettä. (Chihuahua 3/2016)

Minulla on 3 koiraa, joista jokainen on luonteeltaan ja temperamentiltaan erilainen. 

Essi on epävakaa, ylireaktiivinen ja ainakin osittain heikkohermoinen. Toisaalta se on myös alistuvainen, eli se antautuu ja sallii auktoriteetin johtajalleen. Sillä ei ole minkäänlaista halua olla johtavassa asemassa ja tekee kiltisti kaiken mitä pyydetään. Tämä ilmenee selvästi Essin suhteessa Oonaan, mutta myös suhteessa minuun. Jos Essi ei heti haluaisi tulla eteiseen kun lähdetään lenkille (esim. huono sää, pitää pukea haalari), niin kuitenkin tulee kun käsken tiukasti. Tulee hitaasti ja venytellen, mutta tulee kuitenkin. Jos esim. Oonalle sanoisin yhtä tiukasti, ei se reagoi siihen mitenkään. Oonaa pitää kutsua iloisesti. Oona saa tehdä Essille mitä vain. Se vie Essiltä lelut ja luut suusta, menee Essin päälle luuta syömään. Kiskoo Essiä hännästä ja korvista. Essi antaa tehdä tuon kaiken. Jos Essi saa oikeasti tarpeekseen, se lähtee pois. Heikkohermoisuus ilmenee pienistäkin asioista stressaamisena niin, että tulee fyysisiä oireita. Essi ei osaa rauhoittua jos ympäristössä on vähänkään ylimääräisiä ärsykkeitä. Esim. näyttely, agilitytreenit, missä on muita koiria ja ihmisiä. Stressaamisesta seuraa oksentelua, mahakipua ja/tai ripulia. Jos Essi jännittää vähänkin enemmän, ei se pysty syömään makupalaa. Näin tapahtuu vieläkin välillä jos ollaan paikoillaan ja läheltä menee vieras koira (yleensä metsässä). Essi ei sopisi lapsiperheeseen eikä ensimmäiseksi koiraksi.

Oonalla on tasainen temperamentti. Toki se on vielä pentu ja luonne kehittyy, mutta temperamentti on ja pysyy. Oona on joka tilanteessa tyyni, rauhallinen, rento. Vaikka oltaisiin näyttelyssä, treeneissä, mätsärissä, vilkkaassa paikassa (esim. citymarketin pääoven edusta), niin Oona makaa tai istuu rauhallisena ja vain katselee. Se ei välitä vaikka sen vierestä menee vieraita koiria, ihmisiä, juoksevia lapsia, ostoskärryjä jne. Toisaalta Oonalla ei ole ns. moottoria esim. agilityyn (ainakaan tässä vaiheessa), vaikka se syttyykin lelulla leikkimiseen. Oonan luonne sopii enemmän näyttelypuolelle. Tällä hetkellä käyn Oonan kanssa agilityyn tähtääville suunnattua pentukurssia. Kyllä se tekee niitä juttuja mitä siellä opetellaan, mutta sillä ei ole vauhtia eikä sellaista intoa kuin Essillä on vastaaviin asioihin. Oona ei koskaan häslää, eikä ylireagoi, vaan ennemmin harkitsee ja tekee sitten, jos tekee. Oonalla on energiaa, se ei väsy helposti, ehkä siksi kun ei stressaa ja pystyy lepäämään paikassa kuin paikassa. 

Helmiä onkin vaikeampi tulkita. Toisaalta se on temperamentiltaan arka, mutta kuitenkin tasainen. Helmin luonne on muuttunut todella paljon tässä 4 vuoden aikana. Pentuna (n. 2-vuotiaaksi asti) se oli todella arka ja pelokas, epäluuloinen kaikkia uusia asioita kohtaan. Kun se säikähti, ensimmäinen reaktio oli -karkuun ja lujaa! Nykyään se on tasainen ja tyyni, ei turhia stressaa, eikä ylireagoi. Se pohjimmainen arkuus toki on ja pysyy. Helmi ei edelleenkään halua mennä useimpien vieraiden ihmisten luo eikä yhdenkään vieraan koiran luo. Se ei lähde karkuun, vaan saattaa räksyttää jos joku väkisin yrittää mennä sen lähelle. Jos Helmi saa omaan tahtiin tutustua, on se silloin rauhallinen ja uteliaskin. Toisista koirista se ei kuitenkaan välitä. Lenkeillä Helmi on helppo, koska se ei reagoi mitenkään vastaantulijoihin. Kunhan se saa mennä rauhassa eikä sen iholle tulla. Jos se säikähtää jotain, se kyllä loikkaa sivulle ja häntä laskee. Mutta se palautuu hetkessä täysin ennalleen. Säikähdyksestä parin sekunnin päästä (kun Helmi huomaa, ettei se ollutkaan vaarallista) on jo reipas, häntä pystyssä jatkaa matkaa aivan kuin ei olisi mitään säikähtänytkään. Ainoastaan uutenavuotena Helmi ei palaudu kuin vasta kun paukuttelu on loppunut täysin, eli oikeastaan seuraavana päivänä. Koska Helmi on niin rauhallinen ja tyyni, sitä voi pitää vapaana melkein missä vain. Metsässäkin se saa olla irti koko matkan. Se ei välitä vaikka vastaan tulee juoksijoita, pyöräilijöitä tai jos se näkee marjanpoimijoita. Se ei säikähdä, ei hauku. Se vain tulee minun perässä kun väistän polulta metsän puolelle. Ainoastaan jos tulee irtokoira, otan Helmin hihnaan, sen oman turvallisuuden takia. Koskaan ei voi tietää millainen se irti juokseva koira on. Viime kesänä Helmi kävi näyttelyssä ensimmäisen kerran. Sielläkin se käveli reippaasti edellä, häntä pystyssä, todella itsevarmana, vaikka ympärillä kulki isojakin koiria ja paljon ihmisiä. Kehässä liikkui reippaasti ja pöydällä antoi tuomarin käsitellä ilman minkäänlaista pelkoa tai epävarmuutta. 2 vuotta sitten ei olisi onnistunut mikään noista. Ihan itsestään ei näin iso muutos ole tullut. Opetin Helmille, että minä hoidan kaiken, se voi luottaa minuun. En anna sille tapahtua mitään ikävää. En koskaan päästä vierasta koiraa tai ihmistä Helmin luo. Ainoastaan jos se itse haluaa tutustua, se saa. Mutta sen ei ole koskaan pakko.