lauantai 18. marraskuuta 2017

Oonan luustokuvat ja Helmin hammashuolto

Käytin Oonan lonkka-, kyynär- ja selkäkuvissa sekä polvitarkastuksessa. Olen jo pitkään epäillyt että Oonalla olisi jotain vikaa lonkissa tai selässä. Se alkoi jo pentuna seisoa takajalat rungon alla. Siinä puolivuotiaana-10-kuisena tilanne näytti pahimmalta. Käytin Oonan tuolloin fysioterapeutilla, mutta ei siellä mitään ihmeempää löytynyt. Ei edes jumeja. Koska Oona oli tuolloin pahasti takakorkea niin laitettiin sen piikkiin. Oona on ollut aina myös hiukan kömpelö eikä osaa käyttää kroppaansa samalla lailla kuin Essi. Oona ei pompi, eikä osaa kiipeillä kiville. Nyt kesällä Oona seisoi jo normaalisti, ei vetänyt takajalkoja ollenkaan rungon alle. Mutta nyt syksyllä taas. Tuo ilmenee silloin kun Oona on vapaana ja jää seisomaan. Pentuna Oona myös istui helposti, esim. lenkillä kun pysähdyttiin. Tai kun  oli juossut metsässä, polulle tullessaan jäi istumaan hetkeksi. Olin huolissani näistä kaikista "oireista", vaikka yritin ajatella, että nämä liittyy vain kasvuvaiheeseen. Oona ei kuitenkaan koskaan ontunut ja oli energinen ja iloinen pentu. 

Sitten jossain vaiheessa (tänä syksynä) huomasin että Oona varaa enemmän painoa toiselle takajalalle. Välillä sen huomasi jopa vain katsomalla kun Oona seisoi. Oikealla takajalalla ei ollut painoa juuri ollenkaan. Alun perin huomasin asian kun puin Oonalle haalaria. Toinen takajalka nousi helposti lahjetta pukiessa, toinen ei. Tämä tietenkin huolestutti lisää, normaaliahan tuollainen ei ole. Edelleenkään Oona ei ontunut ja liikkui aina reippaasti. Hieroja kävi Essiä hieromassa ja samalla katsoi Oonankin. Katsoi liikkeitä ja kävi Oonan läpi hieromalla. Jumeja oli vähän, lieviä. Niskassa ja selässä. Hierojakin huomasi että Oona ei varaa painoa tasaisesti kummallekin takajalalle. Liikkeessä se ei näkynyt, Oona ravasi ihan puhtaasti. Huolestuin myös siitä kun Oona puri takajalkoja, reisien kohdalta. Tuollainen käytös viittaa yleensä kipuun. 

Oona seisoo usein takajalat rungon alla. Ei onneksi aina noin pahasti kuin alemmassa kuvassa. 




9.11. käytin Oonan sitten kuvissa. Polvet 1/0, lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0 VA0 SP1. Eli sieltähän se vika löytyi, spondyloosi. Vaikka lievä ainakin vielä, ainoastaan yhdessä kohdassa on piikki. Toivon todella ettei se tästä pahenisi, vaikka spondyloosillahan on tapana edetä. SP-lausuntoa ei anneta virallisena alle 2-vuotiaalle koiralle, mutta kennelliitto oli silti antanut siitäkin lausunnon. Koiranetissä se ei näy. Kyllä harmittaa itseä, tällä hetkellähän minulla ei ole yhtään täysin tervettä koiraa. Essi on tervein. Helmillä epilepsia ja parodontiitti, Essin selässä VA1 ja Oonalla spondyloosi. Essillä tuon ei pitäisi vaikuttaa elämään ja agilitya voi harrastaa ainakin jos koira ei oireile. Hierojalla Essi käy säännöllisesti. 

Eilen sitten Oona ei varannut yhtään painoa oikealle takajalalle, jalka vain "riippui" kun Oona seisoi. Kotona sisällä ontumista ei huomannut, mutta lenkillä kyllä. Ei pahasti, mutta selvästi kuitenkin "kevensi". Jalka vaivasi, Oona vaihtoi asentoa, liikutti jalkoja kun makasi. Annoin kipulääkettä ja illalla jo oli parempi tilanne. Oikea takajalka oli kevyempi kuin vasen, mutta Oona varasi sille painoa jo paremmin eikä ontunut. Ja makoili ihan rauhallisena, nukkuikin. Tänään ei ole yhtään edes keventänyt liikkuessaan ja muutenkin seisoo hyvin. Haalaria pukiessa kyllä oikea takajalka on kevyempi, mutta ei niin pahasti kuin eilen. Jalassahan voi olla jotain vikaa (eli ei johdu selästä), vaikka lonkat on kunnossa ja oikean jalan polvikin nolla. Varasin Oonalle ajan fysioterapeutille, katsotaan mikä tilanne on ja mietitään jatkoa. Agilitya ei Oonan kanssa aletakaan harrastaa. Näyttelyistä en vielä osaa sanoa. Jos kipulääkekuureja tarvitaan niin näyttelytkin on poissuljettuja. Jos ei ja Oona käyttää jalkojaan tasapuolisesti ja liikkuu hyvin, niin voi näyttelyissäkin käydä. Nähtäväksi jää. 

Helmin käytin hammashuollossa, kerran vuodessa pitää käyttää parodontiitin takia. Samalla tarkastettiin polvet, kun viime tarkastuksesta on 4 vuotta. Tilanne ei ole huono, nyt polvet on 1/1 kun viimeksi oli 0/1. Hampaitakaan ei tarvinnut poistaa, vähän vain oli hammaskiveä. Helmi toipui nukutuksesta hyvin ja ruoka on maistunut. Eläinlääkäri kehui kuinka hyvin hoidan aina koirani 😊 Mieltä lämmittää aina kun saa positiivista palautetta.

Eläinlääkäristä lähdössä. 



sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Vielä Elenasta

Elenan sairaus on ollut mysteeri, vaikka diagnoosi selvisikin. Kuparikertymäsairaudesta ei ole juuri mitään tietoa saatavilla suomeksi. Sen sijaan englanniksi löytyy paljonkin. Olen näitä lukenut viime aikoina jonkin verran. Elenan kasvattaja väitti ettei kyseinen sairaus olisi ollut Elenalla perinnöllinen, vaikka se monilla muilla roduilla onkin. Ja vaikka ruumiinavauslausunnossa lukee että kyse on perinnöllisestä sairaudesta ja Elenaa hoitanut eläinlääkäri vielä erikseen sanoi että Elenan kasvattajalle pitää ilmoittaa, koska kyse on nimenomaan perinnöllisestä sairaudesta. Sen sijaan että kasvattaja olisi hyväksynyt että kyse on perinnöllisestä sairaudesta, hän sanoi että minä sairastutin Elenan. Että jos se olisi elänyt jonkun muun koirana, se ei olisi sairastunut. Ruokin kuulemma Elenaa väärin, vaikka ensimmäiset 10kk ruokin täsmälleen kasvattajan antamien ohjeiden mukaan. Sen jälkeen oli pakko vaihtaa ruokaa, koska Elena ei suostunut enää syömään sitä mitä oli koko pentuajan syönyt. Silloinkin vain nappulat jäi ruokavaliosta pois ja Elena sai pelkkää lihaa (+ tarvittavat vitamiinit ja öljyt). Pentuajan söi nappuloiden lisäksi lihaa. Onhan se tietenkin helpompi syyttää muita kuin hyväksyä että oma jalostuskoira mahdollisesti periyttää tätä sairautta. On helpompi lakaista asiat maton alle kuin kohdata totuus. En olisi myöskään saanut kertoa Elenan sairaudesta julkisesti, vaan asia olisi pitänyt pitää salassa. Itse en vain voi hyväksyä sitä että perinnöllisiä sairauksia pimitetään, oli se sairaus mikä tahansa. 
Siksikin minun on ollut pakko etsiä tietoa tästä sairaudesta. Kasvattaja ei olisi millään halunnut ruumiinavauslausuntoa luettavaksi, mutta lopulta suostui sen vastaanottamaan kun olin muutamia kertoja sitä hänelle tarjonnut. Sitä en tiedä, onko hän sen lukenut. Elenan emällä on ollut kahdet pennut Elenan jälkeen, samoin Elenan isää on käytetty yhden kerran Elenan kuoleman jälkeen.
Kysyin asiasta vielä Elenan ruumiinavauksen tehneeltä eläinlääkäriltä, että mitä mieltä hän on tästä perinnöllisyydestä. Hän vastasi että kyseinen sairaus on todettu perinnölliseksi muutamilla roduilla (mm. bedlingtoninterriereillä, valkoisilla länsiylämaanterriereillä, dobermanneilla, labradoreilla, skyenterriereillä) ja että todennäköisesti se on perinnöllinen muillakin, vaikka geenivirhettä ei ole määritelty. Se taas johtuu siitä että sairaus on erittäin harvinainen suurimmalla osalla roduista. Hän laittoi myös muutamia lähteitä missä villakoira on mainittu (Cedeño, Y., M. López‐Alonso, and M. Miranda. "Hepatic concentrations of copper and other metals in dogs with and without chronic hepatitis." Journal of Small Animal Practice 57.12 (2016): 703-709.
- Moore, A. Russell, Emily Coffey, and Dwayne Hamar. Diagnostic accuracy of Wright–Giemsa and rhodanine stain protocols for detection and semi‐quantitative grading of copper in canine liver aspirates." Veterinary clinical pathology 45.4 (2016): 689-697.
- Fuentealba C, Guest S, Haywood S, Horney B. Chronic hepatitis: a retrospective study in 34 dogs. Can Vet J. 1997;38:365–373). 
Tietooni on tullut että Suomessakin kyseistä sairautta esiintyy, diagnosoitu on ainakin parilla erirotuisella koiralla, sekä muutama muu epäilys on. Varmasti on muitakin, mutta näihin olen itse törmännyt. Diagnosoimattomia maksasairauksia on enemmänkin. 

Kuparikertymäsairaudesta:
http://healthypets.mercola.com/sites/healthypets/archive/2017/07/02/copper-storage-disease.aspx

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3275736/

http://veterinarymedicine.dvm360.com/diagnosing-and-treating-canine-copper-associated-hepatopathies?id=&pageID=1&sk=&date=  

Sairaus on nartuilla yleisempi kuin uroksilla. Kaikki sairastuneet eivät oireile tai oireet on lieviä, jotka eivät haittaa normaalia elämää. Osa sairastuneista elää vanhaksikin. Jotkut alkavat oireilla nuorena, jotkut vasta vanhempana. Jos koira vaikuttaa täysin terveeltä 2-vuotiaana, se voi silti sairastua muutaman vuoden sisällä. Elenalla sairaus oli erittäin aggressiivista muotoa, siksi sairaus eteni sillä niin nopeasti. 

Ruumiinavauslausunto:

LABORATORIOT (3.3.2015 alkanut käynti)
Lähetenro: 610314
Tutkimusryhmä: Animagi Oulu tutkimukset -> Muut
Ajankohta: 3.3.2015
Nimi Arvo (viitearvo suluissa)
ELTDK/Ruumiinavaus ko. 10-20kg (tulos 3kk) sis. kulj.
Peruseläinlääketieteen laitos LAUSUNTO
Patologian osasto Obduktio (O15184), 1.7.2015
PL 66, HELSINGIN YLIOPISTO
Omistaja Potilas
Sutinen Lea Elena Koira Kääpiövillakoira
Hukkasenkuja 1 A 3 Naaras
90250 Oulu
Tutkimus: Obduktio
Valmis pvm: 1.7.2015
Tulopvm: 4.3.2015
RUUMIINAVAUSPÖYTÄKIRJA
Lähettävä tai hoitava eläinlääkäri: Outi Niemelä

Animagi

Mahdolliset erityiset tuntomerkit: 3,6 kg
Obduktion valvojaeläinlääkäri: Sanna Malkamäki
Esitiedot pääpiirteittäin: 2-vuotias kääpiövillakoira. Koiralla on ollut kroonista aaltoilevaa ruokahaluttomuutta,
vaisuutta, apaattisuutta ja laihtumista. Koira on herännyt hitaasti sedaatiosta. Koira on juonut koko ajan
normaalisti. Juoksun ja keltarauhasvaiheen aikana koiran vointi huonontunut.
Verinäytteessä maksaentsyymit koholla, ALAT 2000, sappihapot lievästi yli normaalin.
1 § Kuoleman jälkeiset muutokset: Voimakkaat.
2 § Ravitsemustila: Laiha, kohtalaisen lihasköyhä.
3 § Poisteet luonnollisista ruumiinaukoista sekä näkyvät limakalvot:
Ei todettu merkittäviä patologisia muutoksia.
4 § Karvapeite, iho, ihonalainen kudos sekä ruhon ja pään imusolmukkeet:
Patologiset muutokset: Vasen leuanalusimusolmuke kohtalaisesti suurentunut, halkaisijaltaan 1,3 cm.
5 § Lihakset, luusto ja nivelet sekä rasvakudos: Ei todettu merkittäviä
patologisia muutoksia.
6 § Sisäelinten asento sekä ruumiinonteloiden sisällys ja kalvot:
Ei todettu merkittäviä patologisia muutoksia.
7 § Pään elimet (suuontelo, kieli, hampaat, sylkirauhaset, nenä- ja
sivuontelot sekä nielu ja kurkunpää: Patologiset muutokset: Kohtalaisesti hammaskiveä molaarien,
premolaarien ja kulmahampaiden bukkaalipinnalla.
8 § Verenkiertoelimet (sydänpussi ja sydän, perna, tyymus, veri,
luuydin ja verisuonet sekä sisäelinten imusolmukkeet): Ei
todettu merkittäviä patologisia muutoksia.
9 § Hengityselimet (keuhkot ja keuhkopussi sekä henkitorvi): Patologiset muutokset: Keuhkot multifokaalisesti tummanpunaiset, erityisesti kaudaalisesti. Viiltopinnasta tihkuu
kohtalaisesti vaaleaa, hieman limaista nestettä.
10 § Ruuansulatuselimet (ruokatorvi, mahalaukku, suolet ja suolilieve, maksa, sappirakko ja -käytävät sekä haima): Patologiset muutokset: Maksa on teräväreunainen, väriltään normaali tiilen punaruskea, verisuonitus normaali, ei havaittavissa shunttisuonia. Sapen kulku on normaali. Sappirakossa on kohtalaisesti juoksevaa sappea ja pieni, 0,5 cm halkaisijaltaan oleva pehmeä tumma sakkamassa. Sappitiehyet vaikuttavat normaaleilta. Maksan konsistenssi on lievästi normaalia hauraampi. Mahalaukussa on 1 dl vaaleaa ruokamassaa. Ohutsuolessa on pieni määrä vaaleaa tahnamaista suolen sisältöä.
Paksusuolessa on melko vähäinen määrä normaalia ruskeaa ulostetta.

11 § Virtsa- ja sukuelimet (munuaiset, virtsarakko ja -tiehyeet, uroksen
ja naaraan sukuelimet sekä maitorauhaset): Patologiset muutokset: Munuaiskapeli irtoaa paikallisesti hieman normaalia huonommin toisen munuaisen kuorikerroksesta.
12 § Umpieritteiset rauhaset (lisämunuaiset, kilpirauhanen,
paratyreoidea ym): Ei todettu merkittäviä patologisia muutoksia.
13 § Keskushermosto: Ei todettu merkittäviä patologisia
muutoksia.
14 § Histologiset näytteet: Sydän, keuhko, maksa, perna, munuaiset, lisämunuaiset, kilpirauhaset,
mesenteriaalinen imusolmuke, aivot, hypofyysi, mahalaukku, haima, duodenum, jejunum, ileum, caecum, colon,
submandibulaarinen imusolmuke, kohtu.
Pakastimessa sydän, maksa, perna, munuainen, keuhko.
Obduktiossa havaitut makroskooppiset löydökset sekä diagnoosiehdotukset:
- Maksa lievästi normaalia hauraampi, dd. kertymäsairaus, muu rappeuma. Ei fibrotisoituneita alueita eikä
vaskulaarista epänormaaliutta makroskooppisesti havaittavissa.
- Koira on hoikka ja kohtalaisen lihasköyhä, mm. purulihakset hyvin ohuet.
- Sivulöydös: Kohtalaisesti hammaskiveä.
Histopatologisen tutkimuksen tulokset:
Maksa: Kohtalaiset ja voimakkaat autolyysimuutokset. Maksa on kauttaaltaan erittäin verentäyteinen. Porta-alueet erottuvat hyvin ja niissä todetaan normaalirakenteiset verisuonet ja sappitiet. Multifokaalisesti nähdään muutamassa kohdassa lievästi lisääntynyt määrä sappiteiden poikkileikkauksia, lievä multifokaalinen sappisuonten proliferaatio. Periportaalisesti todetaan Masson-värjäyksessä lievä fibroosi. Hepatosyytit ovat lievästi turvonneita ja niiden sytoplasma on hennon rakeinen. Lobuluksissa on yksittäisä nekroottisia ja apoptoottisia hepatosyytteja. Muutamissa makrofageissa ja hepatosyyteissä on kertyneenä sappea ja lipofuskiinia. Lisäksi hepatosyyteissä nähdään multifokaaliseesti kohtalaisesti (3/5) granulaarisia kuparikertymiä erityisesti sublobulaaristen ja keskuslaskimoiden ympärillä. Keskuslaskimoiden ympärillä todetaan myös rasvan täyttämiä soluryppäitä (lipogranuloomia) sekä paikoin pieniä lymfosytaarisia fokuksia. Sappirakossa ei havaita poikkeavuutta. Lievä sapen staasi. D. Kohtalainen kuparin kertyminen maksaan, lievä lobulaarinen hepatiitti, voimakas diffuusi kongestio.

Erikoisvärjäykset: Kupari, sappi, Masson, PAS. 
Keuhkot: Voimakas kongestio. Vaihtelevasti atelektasiaa ja emfysemaa. Paikoitellen peroteiinipitoista nestettä alveoleissa ja vähäistä verisolujen ekstravasaatiota.
Perna: Multifokaalisesti makrofageissa nähdään hemosideriinikertymiä.
Patologieläinlääkärin loppuarvio:
Koiran ruumiinavauksen päälöydös ja oireilun syy oli maksan kohtalainen kuparikertymä sekä krooninen lymfosytaarinen hepatiitti, joka oli asteeltaan lievä. Lisäksi maksassa todettiin yksittäisiä tuhoutuvia maksasoluja sekä lievä sapen staasi.
Maksan kuparikertymää havaitaan useilla roduilla primaarisena, villakoira lukeutuu näiden rotujen joukkoon.
Kuparin kertyminen maksaan aiheuttaa tulehdusreaktiota sekä maksan toiminnan häiriintymistä. Koira oli kohtalaisen hoikka ja lihasköyhä, mikä on todennäköisesti aiheutunut maksan vajaatoiminnan aiheuttamasta häiriöstä proteiinien synteesissä. Sappihapot ovat olleet lievästi koholla sapen staasin vuoksi.



sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kesä meni, uusia tuulia edessä

Tänä kesänä tapahtumia ja tekemistä oli paljon. Oonan kanssa käytiin tokokurssi ja Essin ja Oonan kanssa käytiin kolmessa näyttelyssä. Keväällä/alkukesällä kahdessa match show:ssa, Essille ne oli ensimmäiset. Essi on kehittynyt huimasti, ehkä se on aikuistunut? Se ei enää stressaa niin paljon, stressioireet on kadonneet melkein kokonaan. Ei ole ollut mahaongelmia ollenkaan.

Match show:ssa Essi pärjäsi yllättävän hyvin. Ensimmäisessä oli sinisten neljäs ja toisessa punaisten kolmas. Ensimmäisessä tuomarina oli pitkän linjan villakoirakasvattaja ja ulkomuototuomari Jouko Leiviskä. Toisen tuomarin nimeä en muista, mutta hän selvästi ihastui Essiin. Pöydällä katsoi Essiä kauan, kyseli onko menossa näyttelyyn nyt kesällä ja trimmaanko itse. Sitten otti pari askelta taaksepäin, katsoi Essiä ja sanoi että on erittäin kaunis koira 😊 Oona sai sinisen, eikä tuomari siihen enää vilkaissut sinisten kehässä. Essi ei myöskään väistänyt tuomaria niin mätsäreissä kuin oikeassa näyttelyssäkään. Minun ei tarvinnut pidellä kiinni, Essi seisoi kuin patsas, itsevarmana ja ryhdikkäänä. Oona ei olisi halunnut että hampaita katsotaan ja jossain näyttelyssä peruutti pöydällä. Välillä ei väistänyt yhtään ja antoi katsoa hampaat hyvin. Oona kuitenkin liikkuu paremmin kuin Essi. Essi sai kaikista näyttelyistä ERI:n, yhdestä tosiaan myös SA:n ja varasertin. Oona sai 2 ERIä ja yhden EH:n. Ensi kesänä on tarkoitus myös käydä jossain näyttelyssä kummankin kanssa.


Essi ja mätsäripalkinto


Oonan tokokin meni ihan hyvin, vaikka Oonalla ei niin moottoria olekaan noihin juttuihin. Ihan iloisesti se tekee ja opettelee mielellään, mutta tahti on rauhallinen, eikä Oona kestä montaa toistoa. Kyllästyy nopeasti. Oonalla alkoi myös ensimmäiset juoksut juuri tokokurssin aikana ja silloin ei oikein kiinnostanut mikään. Kurssilla keskityttiin seuraamiseen ja paikallamakuuseen. Etenkin seuraaminen Oonalla on hyvää. Pitää hienosti katsekontaktin ja pysyy oikealla paikalla. Kesällä kokeilin myös agilitya uudestaan Oonan kanssa, kun käytiin hallilla omalla ajalla. Oona oli nyt paljon innokkaampi, vauhtiakin löytyi. Olen siitä asti treenannut Oonankin kanssa jotain pientä kun ollaan hallilla käyty. Lähinnä vauhtipätkiä, kun niistä Oona innostui kunnolla. Nyt ollaan jo treenattu vähän pujottelua ja puomin kontaktiakin. Päätin nyt ilmoittaa Oonan uudestaan agilityn jatkokurssille, katsotaan päästäänkö. Se alkaisi lokakuun puolivälissä.

Essin kanssa jatketaan agilitya, se on mennyt ihan hyvin, vaikka Essi edelleen karkaa välillä haukkumaan mille milloinkin tai muuten vain ei jaksa keskittyä. Mutta noita on ollut nyt vähemmän ja Essi kuuntelee paremmin, eli palaa nopeasti takaisin minun luo ja voidaan jatkaa. En silti usko että Essin kanssa päästään koskaan kisaamaan, juuri tuon häiriöherkkyyden takia. Treenataan kuitenkin siinä mielessä että vielä startataan kisoissakin jossain vaiheessa. Pitää olla tavoitteita.


 



Helminkin kanssa treenataan joitain agilityjuttuja aina kun hallilla käydään. Helmi on siinä hyvä, se tykkää ja oppii nopeasti. Sitä on myös helppo ohjata. Toki sekin vaikuttaa kun eihän se niin kovaa vauhtia edes pääse kuin Essi tai Oona.

Kesällä sain yhtäkkiä päähänpiston että jos muuttaisin Haukiputaalle. Löysin vahingossa netistä asumisoikeusasuntoja, ihan Haukiputaan keskustassa, mutta kuitenkin sen verran syrjemmässä, että lenkkimaastot on hyvät. Juttelin asiasta äidin kanssa, joka asuu ihan Haukiputaan keskustan ytimessä, puolisen kilometriä siitä mihin aioin muuttaa. Äiti oli innoissaan asiasta, joten laitoin hakemuksen niihin asuntoihin. Alun perin hain kaksiota, mutta sitten vapautuikin kolmio juuri siitä mistä halusin ja hain sitä. Ja sain. Muutettiin 2.9. eli kuukausi ollaan nyt tässä asuttu. Tämä on tuntunut hyvältä ratkaisulta koriienkin kannalta. Asunto on edellistä reilusti isompi ja pieni oma piha on kiva. Edellisessä paikassa Helmi oli ihan stressaantunut, se ei tullut enää toimeen niin Oonan kuin Essinkään kanssa ja niillä oli yhteenottoja paljon. Mutta nyt muuton jälkeen ei ole ollut yhtään ja Helmi on ollut paljon iloisempi. Ei murise turhaan eikä ole niin kiukkuinen. Muuton jälkeen liikunta on lisääntynyt paljon, sekin varmasti vaikuttaa. Koska tämä on keskustassa, lähimpään isompaan metsään on vähän enemmän matkaa ja kun metsään pääsee, siellä on lääniä reilusti. Eli tulee käveltyä pitemmästi siellä metsässäkin. Pääsääntöisesti metsälenkki kestää 2 tuntia, koirat saavat olla vapaana. Aiemmin käytiin vain tunnin lenkkejä. Kilometrejä tulee keskimäärin 6-8, ennen oli 3-5. Yhden kerran käveltiin melkein 15 kilometriä, äiti oli mukana ja vähän eksyttiin 😁 Aikaa kului 3,5 tuntia. Ihmeen hyvin Helmikin jaksoi kävellä, yhtään ei tarvinnut kantaa kun se niin reippaasti käveli koko ajan. Helmi lähtee aina innoissaan lenkille. Katsoin syyskuun kävelysaldoa ja n. 120 kilometriä kertyi pelkästään aamun/aamupäivän lenkeistä. Niiden lisäksi ollaan kävelty joka päivä 2 lyhyempää hihnalenkkiä, eli kokonaissaldo on enemmän kuin tuo 120 km. Koska treenihalli on nyt kävelymatkan päässä, olen aina kävellyt sinne ja takaisin. Matkaa yhteen suuntaan on n. 2,6km.






 


Koirien yksinolot ei vielä suju täydellisesti. Olen treenannut ihan liian vähän, vain muutamia kertoja viikossa ja puolisen tuntia kerrallaan. Välillä ovat ihan hiljaa koko yksinolon, välillä Oona haukkuu jonkin verran. Essi ja Helmi osaavat kyllä olla. Mutta Oonalla on aina ollut taipumusta eroahdistukseen ja ilman Essiä se ei osaa olla ollenkaan. Luultavasti sitkeällä treenaamisella tuo voisi parantuakin kyllä. Mutta äiti on ollut täällä aina Essin agilitytreenien ajan niin Oonan ja Helmin ei ole tarvinnut jäädä yksin. Onneksi äiti asuu lähellä ja hänellä on aikaa. Ja hän tykkää koiristani.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Näyttelyssä 17.6.

Viime lauantaina oli ryhmänäyttely Oulussa, olin ilmoittanut sekä Oonan että Essin. Essin kohdalla jännitti koska sillä on etuhampaita vain 5 ylhäällä ja alhaalla kun pitäisi olla 6. Mutta koloja ei ole, eli hammaspuutosta ei huomaa jos ei erikseen laske etuhampaita. Tämä tuomari (Svetlana Kokonena) ei laskenut. Tämä oli Essin ensimmäinen näyttely ja Essi mitattiin ja siirettiin kääpiövillakoiraksi. Säkä oli 32cm. Essi käyttäytyi yllättävän hyvin, ei haukkunutkaan kuin vain muutaman haukahduksen koko päivänä. Yleensähän Essi aloittaa haukkumisen heti kun pääsee autosta pois ja jatkaa koko matkan näyttelypaikalle (tai mätsäriin, mihin tahansa). Mikään ei siihen auta. Mutta nyt oli yllättävän hiljainen ja rauhallinenkin. Kuitenkin reipas ja iloinen. Oonahan käyttäytyy aina hyvin, oli paikka mikä tahansa. 

Ensin oli villakoirien mittaus ja heti sen jälkeen alkoi keskikokoiset villakoirat. Sen jälkeen sitten kääpiöt. Oona esiintyi hyvin, ei yhtään väistänyt tuomaria, antoi katsoa hampaatkin hyvin. Oonalla on välillä ollut tapana väistää tuomaria, mutta tätä tuomaria ei väistänyt. Tuomari vaikutti tykkäävän Oonasta, jutteli sille enemmän kuin esim. Essille. Oona oli ERI, SA, pn3. Tuomari sanoi minulle vielä lopussa että olisi sijoittanut Oonan korkeammallekin jos se ei olisi vielä niin kesken kehityksen. Niinhän Oona on, juuri ensimmäiset juoksut menossa. Turkkikin on vielä pentuturkki. Olin tyytyväinen tähän. 

Essi kilpaili siis kääpiöissä kun sinne siirrettiin. Essikin esiintyi hyvin, eikä myöskään yhtään väistänyt tuomaria, ei maassa eikä pöydällä. Essi kyllä on ollut reippaampi käsiteltävä mätsäreissäkin kuin Oona. Essi oli ERI, SA, pn2, vasert. Olin kyllä tyytyväinen myös Essiin. Olin niin varautunut siihen että se saa hylätyn hampaiden takia. Omaa mieltä lämmitti erityisesti tuomarin kommentti "nice grooming", koska olin itse trimmannut koirat. Essi ja Oona olivat ainoita conttarissa olevia pieniä koiria. Isoissa olikin useampi conttarissa. 

Kaiken kaikkiaan kiva päivä siis 😊 


Oona

Essi


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Agilityharrastus - mitä se vaatii

Essi on ollut tauolla agilitysta elokuusta asti, mutta nyt halusin kokeilla jatkaa sen kanssa. Tauolle jäätiin siksi kun Essi ei ollut fyysisesti täysin kunnossa. Eli mahaongelmat oli välillä aika hankaliakin. Essi oksenteli liian usein, sitä närästi. Oksentamisen lisäksi sillä oli selvästi maha kipeä, venytteli pylly pystyssä, etupää maassa. Välillä oli niin kipeä maha että vinkui ja huokaili. Essi oli myös erittäin nirso ja huono syömään, varmaan siksi kun koko ajan oli lievä huono olo. Laihakin se oli, tietenkin kun ei pystynyt kunnolla syömään. Ripulia oli myös aika usein. Kokeilin eri ruokia, mutta vaikka näytti että ruoka olisi sopinut mahalle, niin se ei kelvannut kuin viikon, maksimissaan 2. Oonan tulon jälkeen Essi alkoi voida paremmin. Ruoka kelpasi hyvin, oksentelut loppui oikeastaan kokonaan, samoin mahakivut. Ripulia tuli silloin jos oli ollut joku erityisen stressaava/jännittävä tapahtuma. Kun Essi oli tottunut Oonaan ja ne söivät ruokansa aina vierekkäin, Essi rupesi saamaan painoakin lisää. Nyt maaliskuun alussa ajattelin, että jos Essin kunto nyt kestäisi agilityakin ja ostin sille ensin yhden treenikerran. Se meni hyvin, ei tullut mitään oireita. Sitten vaihdoin Oonan Essiin agilityn jatkokurssin loppupuoliskolle, kun Oona ei niin agilitysta innostunut. Essi kävi 5 kertaa jatkokurssia, eikä kertaakaan tullut mitään jälkiseuraamuksia, eli huonoa oloa, mahakipuja, oksentelua, ripulia. Ja Essi tykkäsi! Nyt alkoi valmennusryhmä, eli aletaan nyt vähän enemmän tosissaan treenaamaan. Tavoitteena on tietysti kisavalmiiksi pääseminen ja kilpailun aloittaminen jossain vaiheessa. 

Valmentajana on nyt pääasiassa Mari Kaplas, koirakoulu Active Dogin toinen omistajista ja One Mind Dogs-kouluttaja. Eli erittäin pätevä ja kokenut. Essin kanssa olen käynyt alkeiskurssin ja jatkokurssinkin 2015 loppuvuodesta, ja sen jälkeen ollaan oltu jonkin aikaa valmennusryhmässä. Mutta paljon on opittavaa, kun monet asiat on opetettu "vähän sinnepäin", eli niitä pitää nyt treenata uudella tavalla ja yrittää korjailla tiettyjä puutteita. Minulla itselläni on todella paljon opeteltavaa, että oppisin ohjaamaan Essiä paremmin. Erityisen vaikeaa minulle näyttää olevan kontaktin pitäminen koiraan koko ajan, eli minun pitää katsoa koiraa kun se menee esteitä ja samalla juosta itse eteenpäin ja ohjata aina seuraavalle esteelle. Tuntuu vain hurjalta juosta täysiä eteenpäin ja samalla katsoa taaksepäin 😁 Mutta se on vain opittava. Heti kun käännän katseen eteenpäin, Essi menee esteen ohi tai selkäni takaa väärälle esteelle. Niin kauan menee hyvin kun pystyn pitämään katseen koirassa koko ajan. Essin kanssa kun tosiaan pitää juosta, se on aika nopea koira. Joissain asioissa kuitenkin pitää saada Essille lisää vauhtia. Esim. kontakteilla. Nyt se kyllä juoksee puomin ylös asti, mutta alastulossa hidastelee, vaikka sen pitäisi juosta täysiä alas asti, kontaktipinnalle. Minunkin pitäisi petrata omaa juoksemista. Astmaatikon keuhkoilla nyt ei pikajuoksijaksi pysty, vaikka lääkitys onkin kunnossa ja astma hoitotasapainossa. 

Kun harrastetaan agilitya tavoitteellisemmin ja "oikeasti", eli treenit on fyysisesti raskaampia myös koiralle, pitää huolehtia erityisen hyvin koiran kunnosta. Juuri viime treeneissä kouluttaja kertasi mitä se koiran hyvä huolto pitää sisällään. 

  1. Liikuntaa pitää olla riittävästi, eli tunti metsässä (koira vapaana) joka päivä. Metsässä koira juoksee, spurttailee, ravaa, kävelee. Välillä rauhallisesti haistellen, välillä nopeampaan tahtiin. Muiden lenkkien lisäksi. Jos koira on aina vain kävellyt tai juossut hihnassa asvaltilla, ei sillä kovin kummoiset lihakset ole, eikä koordinaatiokykyä. Ne kehittyvät vain vapaana omaan tahtiin liikkuessa, epätasaisessa maastossa. 
  2. Säännöllinen lihashuolto eli hierojalla/fysioterapeutilla/osteopaatilla käynnit. 
  3. Lisäravinteet nivelten hyvinvointiin. 
  4. Nesteytys ennen ja jälkeen treenien. 
  5. Lämmittely- ja jäähdyttelylenkit eli ennen treenejä puolisen tuntia reipasta kävelyä, sama treenien jälkeen. 
  6. Lihasten lämpimänä pitäminen eli oikea vaatetus koiralle. 
Toki koira on hyvä röntgenkuvata ennen kuin aloittaa rankemmat treenit, eli ainakin lonkat ja kyynärät. Selkä on myös suositeltava ja pienemmiltä koirilta polvet. Essiltä on tarkastettu polvet ja kuvattu lonkat, kyynärät ja selkä. Mutta vaikka luusto olisi priimaa, niin tarvitaan hyvä lihaskuntokin. Lihakset tukee niveliä, ilman lihaksia koiralla ei ole hyppyvoimaa, eikä se pysty hallitsemaan kroppaansa esim. tiukoissa käännöksissä. Joskus voi silti sattua jotain, esim. koira voi kaatua, pudota puomilta tmv. Silloin tietenkin hoidetaan eli fysioterapeutti tai osteopaatti käy koiran läpi (eläinlääkärikin tarvittaessa), katsoo tuliko jotain vaurioita. Kaikki ei aina näy päällepäin, vaan oireita voi tulla paljon myöhemmin tai ne ovat sellaisia mitä omistaja ei huomaa. Olisi hyvä tuntea se oma koira niin hyvin, että huomaa jos käytös tai liikkuminen muuttuu jotenkin. Minä kyllä tarkkailen koiriani hyvinkin tarkasti, joku onkin sanonut että tarkkailen liikaa. Mutta parempi niin kuin että joku ongelma jäisi huomaamatta.

Agility on kyllä kiva harrastus, silloin kun koira siitä tykkää ja haluaa vain tehdä lisää. Ja itsekään ei koskaan tule valmiiksi, vaan koko ajan on opittavaa. Essillä suorastaan silmät loistaa ja hymy on korvissa kun mennään halliin treeneihin. Se käy ihan kierroksilla, pomppii, repii hihnaa. Vaikka itsellä olisi ollut huono päivä, niin kun Essiä katsoo treeneissä, tulee väkisinkin hyvä mieli ja huonot olot unohtuu. Omat hankaluutensa Essin kanssa treenatessa toki on, mikään helppo koira se ei ole. Jokaisissa treeneissä se lähtee ainakin kerran juoksemaan omat kierroksensa. Se ei pysty keskittymään koko aikaa 100%:sesti. Mutta ei se haittaa, kun Essillä vain on niin kivaa! Toki koko ajan pyritään siihen että se kuuntelee paremmin ja malttaa keskittyä, ja onhan nuo asiat parantuneetkin huimasti 1,5 vuoden takaisesta 😊

Treenaan Helminkin kanssa aina jotain pientä kun hallilla omalla ajalla käydään. Se niin tykkää, ei meinaa housuissaan pysyä. Ja oppii nopeasti. Onhan se mielessä käynyt, että jos kesällä osallistuisi Helmin kanssa agilityn epiksiin mölliluokkaan... Siinä on vain hyppyjä ja putkia. Essin kanssa ei vielä tulevana kesänä voi osallistua, ellei joku ihme tapahdu 😃




lauantai 18. maaliskuuta 2017

Oona 1v!

Niin se vain Oonakin täytti jo vuoden (14.3.). Se ei enää ole pentu, ei se ole tuntunutkaan pennulta enää muutamaan kuukauteen.







Oona on alusta asti ollut todella helppo koira. Varsinkin Essin pentuaikaan verrattuna. Oona ei ole mitään isompaa tuhonnutkaan, vaikka kyllä sillä energiaa on. Olohuoneen mattoa on vähän repinyt ja pikkupentuna koiramme-lehtiä, puudeli- ja chihuahua-lehtiä, kun niitä on ollut kirjahyllyn alahyllyllä. Mutta lehdet ovat ihan luvallista revittävää kun on vanhoja. Oona oppi sisäsiistiksi 12-viikkoisena, eikä sen jälkeen ole yhtään vahinkoa sisälle tullut. Ulkona se ei hauku koskaan, eikä juuri välitä vastaantulevista koirista tai ihmisistä. Sisällä kyllä haukkuu kun esim. haluaa luun joka on Essillä. Sekin on vähentynyt paljon. Oona on luonteeltaan rauhallinen, tyyni, harkitsevainen. Ei stressaa missään. Tykkää kaikista ihmisistä, vaikka joitain kohtaan saattaa ensitapaamisella olla hiukan varautunut. Äkkiä kuitenkin reipastuu ja menee tervehtimään. Vaikka esim. lenkillä tulisi vastaan ihminen, jota Helmi ja Essi vähän pelkäävät, Oona menee reippaasti tutustumaan. Oona tykkää myös halailla ihmisiä joista se tykkää erityisen paljon. Kun ihminen kyykistyy Oonan tasolle, Oona menee ihan lähelle, laittaa etutassut olkapäille ja painaa pään ihan kiinni ihmisen rintakehään, nojaa siihen. Saattaa olla siinä pitkäänkin. Se ei koskaan pompi eikä häslää. Oona myös tykkää kun sitä halataan, vaikka yleensä koirat eivät sellaisesta tykkää. Jos istun lattialle, Oona tulee syliin. Vaikka sen perusluonne on rauhallinen, niin kyllä sitä energiaakin löytyy. Oona osaa itsekin viihdyttää itseään. Hakee lelun, ravistelee sitä, heittelee. Välillä lelun sijaan ottaa sohvatyynyn tai takaoven edessä olevan pikkumaton. Usein lenkin jälkeen "riehuu" kotona vielä jonkin aikaa, kun toiset koirat menevät nukkumaan. Vaikka oltaisiin käyty tunnin metsälenkki. Vieraat koirat on Oonan mielestä pelottavia ja se lähtisi niitä karkuun jos olisi mahdollista. Rohkaistuu kyllä kun pääsee rauhassa tutustumaan. Myös Essin hälytyshaukku pelottaa Oonaa, pikkupentuna se lähti aina täysiä juoksemaan karkuun kun Essi alkoi haukkua metsässä. Enää ei lähde minnekään, mutta on kuitenkin hieman varuillaan. Essi hälyttää kun haistaa tai kuulee lähellä liikkuvan ihmisen tai koiran. 

Oonan kanssa olen käynyt pentukurssin agilityyn tähtääville ja sen perään agilityn alkeiskurssin ja jatkokurssiakin puolet. Vaihdoin sitten loppupuoliskolle Essin Oonan tilalle. Oona ei agilitysta oikein innostunut, sille ei vain sovi tuollainen vauhtilaji. Nyt aloiteltiin toko, se ehkä sopii Oonan luonteelle paremmin, vaikka on siinäkin ongelmana jonkinlainen motivaation puute. En vain osaa motivoida Oonaa oikein, enkä saa ylläpidettyä viretilaa. Mutta en nyt ihan heti anna periksi sen suhteen. Oona kyllä tykkää leikkiä lelulla, se syttyy leikkimiseen heti ja agilityssakin palkkautui lelulla hyvin. Makupaloista Oona ei ole niin kiinnostunut ja minulla on ollut ongelmana löytää sellainen herkku, jota Oona oikeasti haluaa. Mitkään nakit ja juustot ei kelpaa. 

Yhdessä näyttelyssä jo kävin Oonan kanssa ja kesällä on tarkoitus käydä myös kun täällä Oulussa on 3 näyttelyä. 

Oli kyllä todella hyvä päätös ottaa Oona meille :) Essi piristyi kun sai kaverin (aluksi kyllä masentui, mutta kun siitä oli toipunut niin muuttui iloiseksi, pirteämmäksi kuin ennen Oonan tuloa). Essin stressioireetkin väheni, osa loppui kokonaan. Ruoka alkoi maistua paremmin, nirsoilu loppui. Essi ja Oona on kyllä ihan parhaita kavereita. Helmi ja Oona sen sijaan eivät ole mitään ylimpiä ystäviä. Helmi haluaa olla Oonankin pomo ja Oona ei alistu Helmille. Niillä onkin ollut yhteenottoja, mutta onneksi kumpikaan ei ole purrut toista. Kuulostaa vain pahalta. Essi sen sijaan on ihan Oonan tossun alla, eikä se näytä Essiä haittaavan. Siksikin tulevat niin hyvin toimeen keskenään kun niillä on niin selvä arvojärjestys. Oona määrää ja Essi suostuu kaikkeen. Ainoastaan yöllä kun Essi on nukkumassa, se ei päästä Oonaa lähelle. Oona kyllä uskookin kun Essi kunnolla ärähtää. 







maanantai 20. helmikuuta 2017

Liikunta-asiaa

Jokainen koira tarvitsee liikuntaa ja lenkkeilyä, ikään, rotuun ja kokoon katsomatta. On rotuja, jotka eivät ole erityisen aktiivisia ja pärjäävät vähemmälläkin liikkumisella. Mutta kuitenkin jaksavat pitkiäkin lenkkejä. Aktiivisuudessa ja energisyydessä on myös yksilökohtaisia eroja, eli 2 samanrotuista voivat olla energiatasoltaan erilaisia. Jotkut rodut on aktiivisempia ja tarvitsevat enemmän liikuntaa pysyäkseen tyytyväisenä ja hyvässä kunnossa. Koiran liikunnan tarve ja -laatu määräytyy pitkälti myös sen mukaan mitä koiran kanssa harrastetaan. Esimerkiksi agilitykoira vaatii monipuolista liikkumista erilaisissa maastoissa pysyäkseen fyysisesti hyvässä kunnossa. Fyysisen liikunnan lisäksi jokainen koira tarvitsee ja hyötyy erilaisesta kotona tapahtuvasta aivotyöskentelystä eli aktivoinnista. Useimmat koirat kuitenkin tyytyvät siihen mitä niille tarjotaan, mutta monille tulee jotain ongelmakäyttäytymistä jos liikunta ja aktivointi jää liian vähälle.

Kasvava pentu tarvitsee myös liikuntaa. Pentua ei kuitenkaan pitäisi kävelyttää hihnassa asvaltilla pitkiä matkoja kasvuvaiheessa. Pennun pitää päästä mieluiten metsään, liikkumaan vapaasti omaan tahtiin. Pikkupentu ei yleensä lähde kauas omistajasta, joten sitä voi huoletta pitää vapaana. Lainkin mukaan alle 5-kuinen pentu saa olla vapaana metsässä myös kesällä kiinnipitoaikana. Tämä mahdollisuus kannattaa aina hyödyntää, ja pennun ja omistajan välinen suhde ja luottamus kehittyy huimasti kun pentu pääsee vapaasti tutkimaan metsää omistajan kanssa. Luoksetuloa pitää treenata pentuaikana paljon eri paikoissa ja juuri silloin kun pentu on vapaana ja tutkii paikkoja. Pentua voi kutsua nimeltä ja samalla juosta "karkuun" muutaman askeleen. Silloin pentu innostuu ja lähtee juoksemaan omistajan perään. Siitä onkin hyvä kehua ja palkata. Koirat tykkäävät näistä takaa-ajoleikeistä, ja nimenomaan niinpäin että pentu saa juosta omistajan perään. Luoksetulo on tärkeä taito osata, siksi sen opettamiseen kannattaa panostaa jo heti pikkupennusta asti. Pennun pitää oppia että aina kannattaa mennä omistajan luo, oli tilanne mikä tahansa. Ja omistajan pitää olla äärettömän iloinen aina kun pentu tulee luokse, vaikka se tulisi vasta jonkin ajan päästä eikä heti ensimmäisestä kutsusta.

Se kuinka paljon ja millaista liikuntaa pentu tarvitsee, riippuu paljon toki rodusta ja iästä, mutta myös siitä mihin tarkoitukseen pentu on hankittu. Harrastuskoiran kanssa on erityisen tärkeää että pentu pääsee mahdollisimman paljon liikkumaan epätasaisessa maastossa, tasapainoilemaan, kiipeilemään jne. Siinä ne lihakset ja koordinaatiokyky kehittyy. Kesäpennun kanssa on helpointa, kun ei ole kylmä, ei liukasta ja on valoisaa. Talvipennun kanssa joutuu vähän soveltamaan. Kesällä ulkona voi olla pitkiäkin aikoja jo ihan pienen pennun kanssa. Sisäsiistiksi opettelukin on helpompaa kun ulkoa ei ole kiire pois. Pennun kanssa liikkuminen tapahtuu aina pennun ehdoilla. Vaikka ulkona oltaisiin tunti, matkaa ei kerry juuri ollenkaan, vaan pentu saa kävellä, tutkia paikkoja, haistella, leikkiä tai vaikka makoilla. Omistajalla ei saa olla kiire. Toki välillä saa olla kiirekin, eikä ulkona aina tarvitse olla viittä minuuttia kauempaa, mutta silloin kun on aikaa niin kannattaa oleilla siellä ulkona sitten pitempään.

Minulla on ollut niin kesä- kuin talvipentujakin. Ensimmäinen eli Lotta tuli huhtikuun lopussa meille. Lunta ei enää ollut, mutta ei mikään erityisen lämminkään vielä. Silloin en tiennyt juuri mitään pennun hoidosta ja liikuttamisesta ja tein virheitä. Kävelytin Lottaa hihnassa liian nuorena vähän liian pitkiä matkoja. Onneksi minua viisaampi ja kokeneempi kaverini minulle asiasta huomautti. Muutin sitten lenkit pellolle missä pentu sai mennä vapaana. Eikä kävelty pitkiä matkoja kerrallaan. Lotan kanssa kuitenkin oltiin ulkona paljon heti alusta asti. Kun Lotta oli aikuinen, se sai liikuntaa 2-4 tuntia päivässä. Ja monipuolista liikuntaa. Hihnalenkkejä, metsä- ja peltolenkkejä vapaana, hiihtolenkkejä, pyörälenkkejä. Potkurillakin sen kanssa paljon menin. Se oli välillä mukana tallilla, kesäisin käytiin paljon uimassa. Lotta ei uinut, mutta kahlaili. Kaverillani oli Lottaa 4 vuotta nuorempi labradorinnoutaja ja käytiin paljon yhdessä lenkeillä. Välillä koirat saivat juosta vapaana ja leikkiä, välillä käveltiin hihnassa ilman kontaktia toiseen, välillä treenattiin tokoa. Lotta kävi tunnin metsälenkkejä vielä lähemmäs 12-vuotiaanakin, tosin tahti oli rauhallinen.

Lotta pentuna omalla pihalla
 Kevättalvella lenkillä


Vilma tuli minulle toukokuussa ja alussa se oli aina vapaana. Asuin kerrostalossa ja kannoin sen pihalle, usein tien toisella puolella olevaan pikkumetsään. Siellä sai mennä miten tykkäsi, hihnaa minulla ei ollut edes mukana. Hihnalenkkejä aloiteltiin sitten kun sillä oli jo rokotukset voimassa. Sitä ennen se oli hihnassa vain silloin kun käytiin tutustumassa eri paikkoihin. Vilma oli saanut tutustua monenlaisiin koiriin jo ihan pikkuisena, yleensä aina vapaana. Vilma oli sellainen koira, että oli elämänsä aikana melkeinpä enemmän vapaana kuin hihnassa. Samoin tein toisen villakoirani Raisan kanssa. Olin oppinut että pentua ulkoilutetaan vapaana niin paljon kuin mahdollista, ja nimenomaan metsässä ja pellolla.

Helmiä en sitten voinutkaan päästää vapaaksi kuin vasta n. puolivuotiaana. Se oli niin arka ja pelokas että olisi vain juossut suoraan kotiin. Sen kanssa ulkoilut oli muutenkin vaikeita, vaikka kesäpentu olikin. Se ei tykännyt olla ulkona, eikä varsinkaan liikkua ulkona. Paljon kyllä ulkoiltiin siitä huolimatta. Se ei edelleenkään nauti lenkkeilystä, ainoastaan kun saa vapaana olla, menee ihan hyvin ja reippaasti. Helmi saakin olla ilman hihnaa aina kun vain on mahdollista. Enää se ei ole niin arka eikä ainakaan pelokas. Pysyy aina minun lähellä. 


Helmi 4kk

Helmi 1v

Helmi 4v

Elena oli sitten reipas ja rohkea pentu. Se sai olla vapaana heti 8-viikkoisesta asti aina kun mahdollista. Siitä tulikin luotettava ja helppo vapaanapidettävä. Luoksetulo oli täysin varma aina. Elenan kanssa ei voitu lenkkeillä juuri ollenkaan kuin vasta kun se oli puolivuotias. Se ei jaksanut. Se väsyi totaalisesti kun juoksi 10 minuuttia pellolla Helmin kanssa, minun piti kantaa se kotiin. Elena oli tuolloin 10-12-viikkoinen. 1-vuotiaana vasta pääsin sen kanssa oikeille tunnin metsä- ja peltolenkeille. Silloin se vasta alkoi jaksaa. Mutta Elena olikin sairas, en vain tiennyt sitä vielä silloin.

                             




Essi tuli minulle joulun jälkeen ja silloin oli pakkasta 20 astetta ja luntakin. Siinä ei pitkiä aikoja ulkona olla kerrallaan. Vein sen kuitenkin pellolle heti kun pakkanen vähän lauhtui, Elenan ja Helmin kanssa juoksemaan vapaana. Essi olikin vähän poikkeava pentu, siinä mielessä että se oli ehkä liiankin itsenäinen. Sitä ei kiinnostanut pätkääkään missä minä menin, tai Elena ja Helmikään. Se päättäväisesti paineli eri suuntaan, ei kuullut yhtään mitään. Juoksin sitä karkuun ja kutsuin samalla, ei mitään reaktiota. Jäin seisomaan ja odottelin, katsoin että minne se oikein menee. Aikansa käveli, sitten jäi seisomaan ja katselemaan. Alussa minun piti käydä hakemassa se kun ei itse älynnyt pysyä mukana. Pikkuhiljaa Essikin kuitenkin oppi, mutta paljon piti treenata. Essillä oli aika pitkään ongelmana suuntavaiston puuttuminen. Se ei myöskään osannut käyttää hajuaistiaan. Metsässä kun se jäi jollekin sivupolulle ja minä kävelin eteenpäin samaa pääpolkua pitkin, mitä oltiin koko ajan tultu, Essi ei osannut enää minun luo. Se lähti täysiä juoksemaan väärään suuntaan, melkein paniikissa kun ei heti nähnyt minua. Minun piti aina huutaa sen perään että se tiesi missä minä olen. Jossain vaiheessa se oppi seuraamaan minua paremmin. Nykyään ei enää kauas minusta lähde ja tulee aina ensimmäisestä kutsusta luo. Jos pitää laittaa se hihnaan, niin riittää kun sanon "laitetaanko hihna". Essi tulee heti eteeni istumaan ja odottaa että laitan pannan kaulaan. Oli sillä sekin vaihe kun ei ollut korvia. Silloin kokeilin sitä että kutsun, jos ei tule heti, lähden juoksemaan karkuun. Se on ensimmäinen neuvo aina tuollaisessa tilanteessa ja yleensä toimiikin heti. Mutta Essi oli poikkeustapaus. Se sai vain lisää virtaa ja juoksi lujempaa, jos minä lähdin karkuun. Eikä takuulla antanut kiinni. Juoksi puolen metrin päästä ohi niin lujaa kuin pääsi. Se rauhoittui vasta kun minä pysähdyin ja jäin paikoilleni seisomaan. Jossain vaiheessa minun piti käskeä Essi istumaan, sitten sain sen kiinni kun kävelin sen luo. Todella paljon treenattiin luoksetuloa, koska se oli Essille vaikeaa. Ja kyllä kannatti! Ei Essi ole mikään missä tahansa irtipidettävä, mutta tuolla keskellä metsää missä ei ole autoteitä ja harvemmin muita liikkujia, sitä voi hyvin pitää vapaana. Vaikka se lähtee haukkuen juoksemaan kun kuulee tai haistaa ihmisen tai koiran, niin tulee heti kun kutsun. Poikkeuksena on se jos se oikeasti säikähtää jotain. Silloin lähtee haukkuen karkuun eikä kuule mitään. Ei kuitenkaan kauas juokse ja tulee hetken päästä takaisin. Näitä onneksi hyvin harvoin tulee. Viimeksi tällaisen reaktion aiheutti matalalla lentävä helikopteri. Essi on kuitenkin sellainen koira, joka tarvitsee paljon vapaana juoksemista. Sen kanssa pärjää heti paremmin kun on päässyt purkamaan energiaansa vapaana metsässä. Sillä on niin paljon sitä fyysistä energiaa. Ja se niin nauttii kun saa juosta. Tulee itsellekin iloinen mieli kun katsoo Essiä jolla on hymy korvissa kun pääsee painelemaan täysiä metsässä :)







Oona tuli minulle toukokuussa. Sekin sai olla heti alusta asti vapaana niin paljon kuin mahdollista. Alussa en voinut päästää Essiä yhtä aikaa vapaaksi Oonan kanssa, kun Essi oli niin raju. Mutta mentiin niin että Oona ja Helmi olivat vapaana ja Essi hihnassa. Aika pitkään lenkit sujui hyvin tuolla tyylillä. Aluksi pyörittiin vain tässä kodin kulmilla, tässäkin on pikkumetsää ja polkua missä pentu voi olla vapaana. Kun Oona oli 11-viikkoinen, vein sen oikeaan metsään. Käveltiin kuntopolkua pitkin metsän reunaan, päästin koirat irti ja kävelin itse ehkä 100 metriä. Seisoskelin ja katselin kun Essi ja Oona juoksivat. Sitten tultiin takaisin kotiin. Pikkuhiljaa pidennettiin matkaa ja 4-kuisena Oonankin kanssa oltiin tunti metsässä ja matkaakin kertyi pari kilometriä. Hihnassa käveltiin myös monta kertaa päivässä. Käveltiin usein puolisen tuntia, mutta matkaa kertyi maksimissaan puoli kilometriä. Oona sai mennä omaan tahtiin, pysähdeltiin, oltiin paikoillaankin hetkiä, käveltiin hitaasti. Oonan kanssa oltiin paljon ulkona. Sillä oli energiaa ja virtaa niin paljon, ettei mistään olisi tullut mitään jos se ei olisi päässyt purkamaan energiaansa vapaana. Käytiin uimassakin, Oona ei uskaltautunut uimaan asti, mutta kahlaili ja juoksi maalla. Essi ui. Nyt Oona täyttää kohta vuoden, eikä periaatteessa ole mitään rajoitteita lenkeille. Mutta hihnalenkit on meillä edelleen lyhyitä, siksi kun en itse niistä niin tykkää.






Pyrin käymään joka päivä tunnin (joskus pitemmänkin) metsä(tai pelto)lenkin missä koirat saavat mennä vapaana. Sen lisäksi 2 lyhyttä hihnalenkkiä, 20-30 min/lenkki. Essin kanssa harrastan agilitya ja Oonan kanssa aloitellaan toko. Käyn hallilla omalla ajalla kerran viikossa, kaikki koirat pääsevät yleensä mukaan. Siellä treenaan jokaisen kanssa jotain pientä. Niinä päivinä se metsälenkki jää pois.

Minulle on tärkeää että koirani saavat monipuolista liikuntaa ja että pääsevät mahdollisimman paljon menemään vapaana. Hihnassa kävely on koiralle luonnotonta ja varsinkin tuolla pyöräteillä. Toki jokaisen koiran pitää osata käyttäytyä hihnassa hyvin, pidän sitä tärkeänä omienkin koirieni kohdalla. En anna koirieni rähjätä hihnassa, en anna "vaania" vastaantulijoita. Pitää pysyä tien reunassa. Vastaantulijat pitää ohittaa nätisti. Ketään ei tervehditä ilman lupaa. Kolmen koiran kanssa kun liikkuu niin jokaisen on pakko osata käyttäytyä hyvin. Muuten lenkit on pelkkää kaaosta. Minua ärsyttää myös jos vastaantuleva koira rähjää tai poukkoilee hihnassa miten sattuu. Kierrän sellaiset kaukaa. Olen saanut paljon kehuja niin agilitykouluttajilta, hierojalta, fysioterapeutilta ja osteopaatiltakin siitä että koirani saavat niin paljon juosta metsässä vapaana. Kaikki aina korostavat sitä että koiran tulisi saada liikkua enemmän pehmeällä ja epätasaisella pohjalla kuin asvaltilla. Ja nimenomaan vapaana, hihnasta on usein enemmän vain haittaa. Jos koiralla on nivelissä jotain ongelmaa, niin silloin pitäisi välttää asvaltilla lenkkeilyä. Toisaalta, eipä esim. agilitya edes voi harrastaa "kunnolla" jos koira ei koskaan pääse vapaana lenkkeilemään, juoksemaan. Pentukurssilla jo kouluttajat sanovat että pentua pitää pitää vapaana mahdollisimman paljon. Tämä on ollut minulle itsestään selvää aina. 

On paljon sellaisia rotuja, joita ei vain kävelytetä asvaltilla kasvuiässä, ja kuitenkin pitää liikuttaa että lihakset ja koordinaatikyky kehittyy. Luuston ja nivelten kehittymiselle ja vahvistumiselle on ihan ehdotonta että pentuakin liikutetaan sopivasti. Jättirotujen pennut on tällaisia. Alle 1-vuotiasta ei kävelytetä hihnassa kilometrejä. Ja sitten ne erityisen aktiiviset rodut. Esim. bordercollie, kelpie, useimmat muutkin paimenkoirat. Ongelmia tulee jos pentu ei pääse purkamaan energiaansa ulkona vapaana. Onneksi monet kasvattajat painottavat liikunnan tärkeyttä pennulle, eivätkä edes myy pentua sellaiseen paikkaan missä se joutuu olemaan hihnassa aina. Tärkeää on kuitenkin, että kasvavaa pentua ei liikuteta liikaa. Aina pennun ehdoilla. Vaikka näyttää että pentu jaksaa vaikka kuinka pitkiä lenkkejä, niin pitää muistaa että pentu haluaa kulkea omistajan mukana, vaikka jo väsyttäisi. Siksi tärkeämpää onkin vaikka vain oleilla metsässä, ei niinkään liikkua eteenpäin. Silloin pennusta näkee milloin alkaa väsyttää. Jos kotiin päästyä pentu menee suoraan nukkumaan, on lenkki ollut liian pitkä tai muuten raskas. Normaalisti pennut riehuu kotona vielä hetken lenkin jälkeen ja vasta sitten menevät nukkumaan. 

Omista koirista Helmi pärjäisi hyvinkin vähällä liikunnalla ja jos se saisi itse valita niin kävisi ulkona vain tarpeillaan ja menisi sitten takaisin kotiin. Mutta kyllä se jaksaa ihan normaalimittaisia lenkkejä kuitenkin. Essi ja Oona ovat aktiivisempia ja tarvitsevat liikuntaakin enemmän. Essi kuitenkin pärjää hyvinkin vähällä muutaman päivän, jos jostain syystä en pysty käyttämään kunnon lenkeillä. Pyrin kuitenkin siihen että joka päivä käydään edes yksi pitempi lenkki. 



maanantai 13. helmikuuta 2017

Mitä Helmille kuuluu nyt?

Helmi steriloitiin 4.1. eläinlääkäriasema Ouluvetissa. Leikkaus meni hyvin, eikä heräämisvaiheessakaan tullut epilepsiakohtausta. Helmiä seurattiin aika pitkään ja annettiin kotiin vasta kun se oli oikeasti hereillä. Illan Helmi istui häkissään. Ei halunnut mennä makuulle, ehkä sillä oli hankala olo. Ruoka kuitenkin kelpasi :) Helmiltä poistettiin vain munasarjat, kohtu jätettiin paikoilleen. Kun munasarjat poistetaan, hormonitoiminta loppuu ja kohtu surkastuu itsestään, eikä voi sitten enää tulehtua. Siksi leikkaus oli helppo ja Helmi toipui todella nopeasti ja hyvin. Kolmena päivänä annoin kipulääkettä ohjeen mukaan, mutta ei Helmillä kipuja ollut. Sillä oli haavasuojapuku päällä, kauluria ei tarvittu ollenkaan, eikä Helmi ollut kiinnostunut haavasta missään vaiheessa. Haavassa ei ollut tikkejä, vaan se oli liimattu. Helmi hyppäsi jo leikkauksesta seuraavana päivänä sohvalle, kun en ollut varautunut että se olisi jo sinne menossa, enkä ehtinyt estää. Takapihalla kävi tarpeillaan ja kerran päivässä 10-15 minuutin hihnakävelyn. Pakkasta oli pahimmillaan 27 astetta ja Helmille piti pukea takki ja tossut kun kävi viiden minuutin pyrähdyksen takapihalla. Ilman tossuja kokeilin, eikä se alkanut millekään kun varpaita paleli. Vakuutus korvasi leikkauksen, kun eläinlääkäri oli kirjoittanut "sterilaatio epilepsian jatkohoitona".

                                                      Juuri kotiuduttu eläinlääkäristä

2 päivän päästä leikkauksesta otettiin haavalappu pois



 Puvun riisuin siltä vasta kun leikkauksesta oli kulunut 13 päivää.

En tiedä, johtuuko steriloinnista vai mistä, mutta Helmi on ollut nyt viime aikoina jotenkin iloisempi. Ei ole ollut yhteenottoja Oonankaan kanssa. Toki itsekin vahdin tarkkaan ja puutun heti pieniinkin merkkeihin Helmin ja Oonan välillä, ei tilanne pääsekään räjähtämään. Mutta Helmi on leikkinyt Oonankin kanssa, kiskonut lelua. Lenkeillä Helmi on iloisempi, paitsi silloin kun on sen mielestä liian kylmä. Metsässä vapaana on juossut ihan oma-aloitteisesti, ja on pinkonut lujaa! Välillä lähtee Essin ja Oonan perään kun ne juoksevat kilpaa. Paljon on vielä niitä tilanteita että Helmi ei halua lähteä lenkille ja on jäänyt sitten yksin kotiin. Mutta silloin kun lähtee mukaan, on iloinen. En osaa sanoa onko muita muutoksia tullut. Ehkä Helmi merkkailee ulkona vähemmän kuin ennen. Ja nälkähän sillä aina on, mutta niin oli ennen leikkaustakin. Nyt tosin on muutaman kerran päässyt Essin ja Oonan kupeille ahmimaan ruokaa kun olen selkäni kääntänyt. Ennen ei tehnyt niin, kun tiesi ettei ole lupaa. Nyt pitää vahtia tarkemmin näköjään.