sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kuulumisia pitkästä aikaa

On ollut pitkä tauko kirjoittamisessa, on itsellä ollut sen verran raskas jakso, ettei ole jaksanut. Mutta päivitän nyt kuulumiset 😊

Essi täytti lokakuun 30. päivä 4 vuotta. Aika on mennyt niin nopeasti, vastahan se oli joka paikkaan ehtivä vilkas ja energinen pentu. Vuosi vuodelta Essistä tulee rakkaampi, ja uskomattoman rakas se on ollut jo ensimmäisestä päivästä asti. Ihan paras terapeutti, huomaa aina kaikki tunnetilani ja toimii sen mukaan. Nuolee kyyneleet poskilta ja käpertyy syliin. Innostuu kun itsekin innostun. Tosin nyt tuntuu, että se jopa stressaa jonkin verran kun itsellä on ollut huonot fiilikset sen verran pitkään jo. Pyrin antamaan sille paljon huomiota ja hellyyttä joka päivä. Se saa tulla syliin nukkumaan jos haluaa, ja se on halunnutkin viime aikoina usein. Käydään metsässä tai jäällä aina kun on mahdollista. Pelkään että menetän sen, että se kuolee, vaikka nyt ihan terveeltä vaikuttaakin. Essin menetys on sellainen asia, josta en usko selviäväni. Yritän kuitenkin nauttia näistä hetkistä enemmän kuin murehtia tulevaa. 





Oona täytti maaliskuun 14. päivä 3 vuotta. Äkkiä on aika senkin kanssa mennyt. Oona on myös todella rakas, omanlaisensa persoona. Se on rauhoittunut todella paljon nyt tammikuun juoksujen jälkeen. Toki lievä valeraskaus voi olla päällä tällä hetkellä. Jatkettiin agilityharrastusta tammikuussa, mutta nyt jouduin sen lopettamaan. Olin pyöritellyt lopettamispäätöstä jo jonkin aikaa, koska on näyttänyt siltä, että Oonan fysiikka ei vain kestä niin raskasta lajia. Oona on hierottu 6 viikon välein syksystä asti, ja aina sillä on selkä jumissa. Jumit saadaan kyllä auki, mutta ne tulee heti takaisin. Joulukuussa oltiin vain kuun ensimmäisissä treeneissä, loppukuusta ei päästy hallille kertaakaan Oonan nenäpunkkiepäilyn takia. Kun tammikuun alussa hierottiin, ei ollutkaan jumeja. Olisin toivonut, että olisin edes yhdet kisat päässyt kokemaan. Mutta ei päästy. Ei edes epiksiä. Agility alkoi tuntua myös minusta jo pelkältä suorittamiselta, en enää siitä niin nauttinut. Vielä 2000-luvun alussa agility oli rentoa ja hauskaa, mutta se on muuttunut. On vaikeampia ratoja ja on pitänyt opetella kymmeniä eri ohjaustekniikoita. Kyllä minä ne opin, mutta en osannut soveltaa sitten ratatreeneissä. Ja jotkut tekniikat unohdin heti, ei jäänyt mieleen. Kaikkia ei tietenkään kaikkien koirien kanssa tarvitse, ja kisoissa ykkösluokassa ei muutenkaan niitä monimutkaisimpia. Nyt haluan pitää taukoa kaikesta treenaamisesta, mutta saatan jossain vaiheessa kokeilla esim. rallytokoa. 
Oona on alkanut myös reagoida tunnetiloihini. Aiemmin se ei ole ymmärtänyt. Kun minulla on paha mieli, se herää unesta ja tulee katsomaan mikä minulla on. Tökkii kuonolla ja läppää tassulla. Laittaa pään rintaani vasten ja nojaa siihen 💕